Vapaa-ajan viettomahdollisuuksia on miljoona. Kun jakaa elämänsä aussien kanssa, on relaaminen vapaapäiväsi suurin tarkoitus. Onneksi he kuitenkin rakastavat ulkoilmaa ja liikuntaa, siispä päätimme lähteä Miken ja P:n kanssa patikoimaan kuninkaalliseen kansallispuistoon.
Suunnitelmana oli startata matkaan kymmeneltä aamulla, mitä kerkesin jo etukäteen kritisoimaan liian myöhäisenä ajankohtana. Mulla on ollut paha tapa hermostua, jos suunnitelmat ei mene mun oman suunnitelman mukaan. Kiukustun helposti ja äksyilen läheisilleni. Olen tiedostanut tämän ongelman ja yrittänyt parantaa tapani, tuona päivänä oli kuitenkin heikko hetki. Ehkä se on myös suomalainen luonteenpiirre, että puheet otetaan liian vakavasti. Puheet, että lähdetään aamulla patikoimaan kymmeneltä, eivät välttämättä merkitse sitä että pyörien päällä ollaan satavarmasti sovittuun aikaan. Kuitenkin rakastan tehdä suunnitelmia ja lyödä asioita lukkoon, siispä asetan oman sisäisen kelloni lähtemään ulos ovesta kympiltä reikäreikä jos niin on puhuttu. Mikään ei ole luotaantyötävämpää kuin se, että jatkuvasti joku lähipiirissäsi peruu suunnitelmat kanssasi kun olet niihin itse jo ainakin henkisesti valmistautunut.
Anyway, olin pitänyt päivää vapaana ja valmistellut picniclounaan kylmälaukkuun ja ystävämme ei vaan vastaa puhelimeen. Vain hän tiesi tien patikointipaikalle ja jos odottaisimme vielä kauemmin, olisi liian kuuma ja iltapäivän myrskyt lähenivät. Olin kuin ärtynyt pikkumyy kun nökötin tuolissa ja soitin P:lle noin kolmen minuutin välein. Loppu hyvin kaikki hyvin; käytiin kirjaimellisesti nostamassa ylös sängystä ja tungettiin se autoon ilman aamupalaa :D . Huh siinäpä nyt se kiukkupussi osuus, piti päästä vähän avautumaan.
No sitten siihen Heatcote osuuteen. Paikka oli paikallisten tiedossa, sinne ei ollut opasteita pääteiltä laisinkaan. Tykkään välillä käydä tämmöisillä reiteillä, joita ei tallaa isot turistiryhmät päivittäin. Taktisesti vielä valittiin päivä keskellä viikkoa, jotta saataisiin ihan kunnon eräjormavibat. 2,5 kilometriä arvioitiin kartalla vievän tunnin ja sen se melkein ottikin. Reitti ei todella ollut huonokuntoisille tai liikuntarajoitteisille, sillä sitä seuratessa piti hyppiä kivien yli ja hipsutella sileää kalliota pitkin.
Itse reitti ei ollut maisemallisesti kummoinen, pelkkää puskaa ja laakson reunalla kipuamista. Polun päässä oli kuitenkin upea vehreä keidas, jossa makeaa vettä täynnä olevan laguunin reunoilla oli ihanat sileät kalliot, jotka oikein huusivat ottamaan aurinkoa. Vesi viilensi mukavasti, eväät maistui ja pojatkin innostuivat poseeraamaan niinkun kuvasta näkyy hahah
Anyway, olin pitänyt päivää vapaana ja valmistellut picniclounaan kylmälaukkuun ja ystävämme ei vaan vastaa puhelimeen. Vain hän tiesi tien patikointipaikalle ja jos odottaisimme vielä kauemmin, olisi liian kuuma ja iltapäivän myrskyt lähenivät. Olin kuin ärtynyt pikkumyy kun nökötin tuolissa ja soitin P:lle noin kolmen minuutin välein. Loppu hyvin kaikki hyvin; käytiin kirjaimellisesti nostamassa ylös sängystä ja tungettiin se autoon ilman aamupalaa :D . Huh siinäpä nyt se kiukkupussi osuus, piti päästä vähän avautumaan.
No sitten siihen Heatcote osuuteen. Paikka oli paikallisten tiedossa, sinne ei ollut opasteita pääteiltä laisinkaan. Tykkään välillä käydä tämmöisillä reiteillä, joita ei tallaa isot turistiryhmät päivittäin. Taktisesti vielä valittiin päivä keskellä viikkoa, jotta saataisiin ihan kunnon eräjormavibat. 2,5 kilometriä arvioitiin kartalla vievän tunnin ja sen se melkein ottikin. Reitti ei todella ollut huonokuntoisille tai liikuntarajoitteisille, sillä sitä seuratessa piti hyppiä kivien yli ja hipsutella sileää kalliota pitkin.
Itse reitti ei ollut maisemallisesti kummoinen, pelkkää puskaa ja laakson reunalla kipuamista. Polun päässä oli kuitenkin upea vehreä keidas, jossa makeaa vettä täynnä olevan laguunin reunoilla oli ihanat sileät kalliot, jotka oikein huusivat ottamaan aurinkoa. Vesi viilensi mukavasti, eväät maistui ja pojatkin innostuivat poseeraamaan niinkun kuvasta näkyy hahah
Poistulo olikin sitten jo seikkailu sinänsä. Yritimme luonnollisesti palata takaisin autolle samaa reittiä, mutta jossain vaiheessa missasimme risteyksen ja päädyimme tunkemaan itsemme maailman tiheimmän puskan läpi. Polkua hädin tuskin näki seurata, mutta pojat olivat varmoja, että kyllä se tie kohta vastaan tulee. P:n kanssa koettiin deja vu siitä päivästä kun tavattiin melkein vuosi sitten Noosan sademetsässä, jossa ylläripylläri, eksyttiin samalla lailla. Sanoin jo heippoja tasaiselle rusketukselle (puska raapi niiiin paljon) kun vihdoin päästiin maantielle ja sitä seuraamalla autolle. Kotimatka vietettiin jäisten juomapullojen päällä istuen ja kiukusta ei tietoakaan :)
Crowded House - Weather With You
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti