Puutarhakäärmeitä ja lentomuurahaisia

Sopeutuminen Australian eläinkantaan on jatkunut maltillisesti ja Sydneyn lähiössä asuvan ei normaalisti tarvitse juuri luontokappaleiden kanssa yhteentörmäyksistä huolehtia. Tämä on neljäs kertani Australiassa, joten luulisi että olisin jo karaistunut, mutta ei.

Viime viikolla leikin hyvää pikkuemäntää ja olin laittamassa pyykkejä kuivumaan ulos telineeseen pyykkäjän unelmapäivänä (27 astetta lämmintä ja lämmin tuuli). Seisoin pienellä ja lahoamaisillaan olevalla puutuolilla taloon menevien betoniportaiden vieressä ja kuulin rapinaa viereisestä pusikosta. Kerrankin reagoin coolisti ja vain kohautin olkapäitäni ja tuumasin, että siellä on lisko. Jatkoin siinä muina miehinä touhujani kun sitten käännyin ja näin rusehtavan ja pitkän käärmeen luikertelevan kohti portaita!! Jumantsuikka että hyppäsin salamana ylemmille portaille, nappasin pyykit mukaan (...miksi? Käärmeet varastaa puhtaita alushousuja..?), juoksin sisälle ja heitin oven takalukkoon. Pakko oli vielä tarkistaa, ettei se vaan mahtuisi työntymään oven raoista sisälle.

Ensimmäisenä menin kiljumaan Mikelle brown snakeista ja ennen kun se kerkesi regoida vaihdoin analyysin anakondaan. Sain sen ainakin liikkeelle (brown snake on tosi myrkyllinen ja aggressiivinen) ja lukittua koiran sisälle taloon. Kolmanneksi tärkein asia olikin sitten hakea puhelin yläkerrasta instastorya varten :D Mike sitten ritarillisesti pelotteli kärmestä rautalapiolla kolistellen ja minä raportoin Family-WhatsAppiin että meillä on operaatio Ruskeahko käärme puutarhassa- meneillään. In-law-isä tykittää viestejä tulemaan "DO NOT TRY TO HIT IT!". Käärme tulee pari kertaa meitä kohti, se ei tainnut ymmärtää meidän sille suomaa pakoreittiä. Vihdoin se kuitenkin luikerteli naapuriin eikä sitä ole sen koommin nähty. Naapureiden hyvinvoinnista en ole ihan varma.  Ei pystytty tunnistamaan vierailijaa jälkeenpäinkään netistä, mutta oletan aina käärmeen nähtyäni että sen katsekin voi tappaa ja pysyttelen poissa tieltä.

Miksi NSW kohdalla on VAIN pöllöt poliitikot :D

Hämpyt on myös tehneet comebackin, kevät on kuulema niiden paritteluaikaa... mun puolesta vois paritella ulkona eikä sisällä. Mike yritti antaa kuolettavan iskun yhdelle sisään eksyneelle ja tappoikin äiti-hämpyn ja vapautti samalla sen peräpäästä kymmenittäin baby-hämppyjä juoksemaan keittiöön. Anoppi imuroi ne talteen, minä olin juossut jo yläkertaan ja tumpannut ovenraot vaatteilla. Muita pieniä yhteentörmäyksiä paikallisen faunan kanssa on tullut mm. lentomuurahaisten valloittaessa makuuhuoneen ja koppakuoriaisten ja heinäsirkkojen risteytysten laskeutuessa hiuksiin aamiaisella.

Kävin viime viikolla ensiapukurssin ja mun case tehtävä olikin käärmeenpureman ensiavun antaminen, kuinka osuvaa. Tiesittekö, että käärmeen myrkky ei leviä raajasta kuin muutaman senttimetrin tunneissa mikäli uhri pysyy täysin paikallaan maassa maaten? Eli ei muuta kun potslojoon huutamaan, sillä jos juokset hakemaan apua tai puhelinta, myrkky leviää elimistöösi ja todennäköisesti et kerkeä montaa metriä pidemmälle. Jos treffaat bottle jelly fishin (mikä lie meduusa käännös) kanssa, kaada päälle valkoviinietikkaa. Jos taas blue bottle jellyfishin, huuhdo kuumalla vedellä 20 min. Jos red back-hämähäkki haukkaa, kylmäkompressio 20min.

Mutta on täällä ihaniakin tapauksia! Värikkäät minipapukaijat tulevat välillä viihdyttämään takapihalle, ne on niin kesyjä että hyppäävät olkapäälle. Kookaburrat naureskelee puiden oksilla ja käy iltapäivisin pesulla uima-altaassa. Ja koirat on supersuloisia ja niitä on joka toisessa talossa! Eivät ehkä kuulu tuohon alkuperäiseen faunaan mutta eläimiä nekin.

Tästä piti alunperin tulla kuulumispostaus mutta se muuntuikin ötökkäpostaukseksi. Luulen, että diipimpi asia vielä odotuttaa itseään. Anyway, toivon, että lukemasi herätti sinussa kiitollisuuden tunteita asua Suomessa, jossa varsinkaan talvella ei ole muuta pelättävää kuin humalaiset ja kinderoravat.

Mukavaa viikkoa!

-S

Suomalainen fyssari vierailla vesillä

"Kyllä olen jo varmasti töissä ennen marraskuuta, mullahan on ammatti valmiina ja siellä on fysioterapeuteista pulaa. Ryhmäliikuntaa pääsen ohjaamaan saman tein kun mulla on Les Millsin lisenssit, ohjelmien kotipaikkakin on ihan naapurissa."

Äskeinen ajattelumalli ei ihan toiminutkaan täällä. Mutta ainakin siihen oli lisätty aimo annostus sitä kuuluisaa australialaista positiivisuutta! ;) Tähän mennessä olen 1/3 läpi fysioterapeutiksi rekisteröinnistä. Tähän pisteeseen pääseminen on vaatinut lähinnä paperisotaa. Jos viisumihakemus oli hankala täyttää niin kyllä on tämäkin tehty niin kettumaiseksi että voimasanoilta voi vain vaivoin välttyä. Olen käännättänyt ja todentanut papereita, tehnyt valituksen toimimattomasta nettisivustosta, soitellut ja chattaillyt Osuuspankin konttoritätien kanssa ulkomaanmaksuista enemmän kuin laki sallii ja pitänyt linjat kuumina fysioterapianeuvostoon. Kuukauden jälkeen ammattitaitoni on vihdoin tunnustettu ja sain luvan jatkaa rekisteröintiä. Seuraavana koitoksena on kirjallinen koe, jonka pääsen suorittamaan niinkin pian kuin maaliskuussa 2018. Sitten odotellaan taas vähintään kesäkuuhun, ostetaan lisää immuniteettia piikkien muodossa ja käydään vielä käytännön tentissä (oikeiden potilaiden kanssa toimiminen vaatii riittävän immuniteetin). 

Haku tuntuu välillä loputtomalta suolta. Ystävä ja kollega Millan sanoin "On tunne kun meitä testattaisiin koko ajan halutaanko me tätä tarpeeksi kovasti". On kuitenkin ehdottoman hyvä asia, että ulkomailta tulleiden terapeuttien ammattitaito testataan ja arvostan siinä Australiaa kovasti. Maaliskuinen testi jännittää jo nyt; mitä jos en 3,5 vuoden kokemuksenkaan turvin osaa vastata kysymyksiin? Entä jos en edes ymmärrä? Mielessä on kymmenen tuhatta kysymystä käytännön työstä; Miten raportoin? Minne lähetän potilaat jatkohoitoon? Mikä olikaan kantakenkä englanniksi? Täytyy vain luottaa, että kaikki selviää aikanaan. 

Toistaiseksi työnhakua on takana muutama päivä ja se on suureksi ilokseni alkanut lupaavasti. Pyrin pistäytymään fysioterapia- ja urheiluklinikoilla henkilökohtaisesti jättämässä CV:n ja olenkin saanut vain positiivisia vastaanottoja. Jo nimeni herättää kiinnostusta, joka johdattaa keskusteluun alkuperästäni ja syistä asua Australiassa. Suomalainen koulutustausta on ehdottomasti valttikortti, paitsi jos ei ole harmainta hajua missä Suomi sijaitsee ja sekoittaa sen Venäjään (tämäkin on tapahtunut). Ensimmäinen haastattelu on ensi viikolla, sormet ristissä siis! :)

Jumppapirkon ura ei ole vielä ottanut tulta alleen. Les Mills saleja ei olekaan ihan niin tuikitiheään Sutherland Shire-alueella kuin kuvittelin. Kaikkia muita ns. oman koreografian tunteja ohjatessa täytyy olla CERT3 Australian Fitness-liiton paperit. Eli ei siis riitä että on alunperin itseoppinut, sittemmin kursseja käynyt ja yhdeksän vuotta ohjannut suomalainen ryhmäliikuntaohjaaja. Lisäksi vaaditaan mm. ensiapukurssin käymistä. Jepjep, käyty on alle vuosi sitten; ”Missä?” -”Suomessa” -"Ei riitä” - niinpä tietysti. Mutta en aio lannistua! Bookkasin ensiapukurssin ensi viikolle ja kävin e-materiaaleja läpi tämän viikon. Ja täytyy sanoa, että oli kyllä hyödyllinen! Eipä käyty Punaisen Ristin kurssilla läpi mitä tehdä red back-hämähäkin puremalle tai kuinka hoitaa meduusan lonkeroiden polttamia. Olin kyllä kuullut ohjeita osaan näistä wild life- hätätilojen hoidoista, mutta myönnettäköön, että ”pissaa meduusan lonkeroiden päälle” ei ehkä täytä hyvän ensiavun kriteereitä (aion kyllä kysyä kurssilla onko tämä urbaanilegenda totta).

Job hunt jatkuu taas ensi viikolla, viikonloppuna seikkailua Canberrassa Millsin kanssa :) Ihanaa viikonloppua kaikille!

-S

Muuttokuulumisia

He-hei taas! Enpä uskonut elvyttäväni tätä blogia enää vuoden 2015 jälkeen mutta ylläripylläri reilun kolmen Sydneyssä vietetyn viikon jälkeen huomasin palaavani näppiksen äärelle. Tässä vähän tilannekatsausta ja pohdintaa blogin käytöstä tulevaisuudessa.

Missä siis mennään?
Koska Suomi ei pystynyt tarjoamaan meille haluamaamme elämäntyyliä, päätimme koittaa siipiämme Australiassa. Haimme mulle Partner-viisumia Australiaan Suomesta käsin. Kamppailin hakemuksen kanssa iäisyydeltä tuntuvan ajan ja jo pelkästään materiaalin kasaan saaminen oli iso puristus. Ausseihin on tiukat kriteerit maahanmuutolle ja viralliset hakemukset on yleensä aika veemäisiä tehdä. Mun kohdalla viisumihakemus hyväksyttiin huippunopeasti, olin nimittäin valmistautunut 18kk odotusaikoihin. Viisumihakemus oli valtava prosessi, jonka aikana monta kertaa teki mieli heittää hanskat tiskiin. Pelkästään viisumikysymyksistä voisi kirjoittaa novellin; milloin kysyttiin ex-poikaystävien syntymäpäiviä, milloin verinäytteet eivät menneet läpi tiukista terveysvaatimuksista ja milloin etsittiin kissojen ja koirien kanssa päivämääriä 10 vuotta sitten käydyltä Kreikan lomamatkalta. Jälkeenpäin pystyn jo nauramaan noille surkuhupaisille epätoivon hetkille.

Yritin valmistautua muuttoon henkisesti hyvissä ajoin ja olla järkevä mutettavan omaisuuden suhteen. Irtisanoutuminen töistä oli haikeaa mutta vasta alkua uhrauksille. Konmari-tyylillä raa'asti rankkasin kaikki 2 ihmisen tavarat ja sain tiivistettyä tärkeimmät 48kg pahvilaatikoihin ja 23kg matkalaukkuun. Monikaan kaveri ei säästynyt tältä huutokauppakeisarin hurmiolta kun kauppasin, annoin tai kierrätin lähes kaikki tavarani ja vaatteeni pois. Helsingin kämpästä luovuttiin kesän loppupuolella.

Heipat Helsingille!

Tilava muuttoautomme Toyota Corolla

Elokuu pyhitettiin matkustelulle Euroopassa. Hyvänä perusteluna se, ettei Ausseista pysty alle 5h lennoilla lähtemään juuri mihinkään. Espanja ja Portugali jää ikuisesti mieliimme paitsi todella onnistuneena reissuna mutta myös matkana, jolloin laitettiin isot pyörät pyörimään: Portugalin rannikolla Mike järjesti todella romanttiseen ja spontaanin kosinnan ja minä sanoin "jooo!!" (oikeasti en todellakaan muista mitä sanoin ja millä kielellä).
Kotiuduimme vielä pariksi viikoksi Suomeen tukikohtana Jyväskylä. Parissa viikossa kerkesi hyvin sairastaa flunssan, syödä koko loppuvuoden edestä marjoja ja tori.fi-ninjailla vielä loppuja tavaroita kiertoon.

Lähtö oli ihan kaamea. Hyvästien jättäminen ei ole koskaan mitää hupia ja Tikkakosken lentokentältä koneeseen tallusti kaksi puffisilmäistä matkaajaa. Hong Kongiin asti jaksoin synkistellä, sen jälkeen ei enää kerennyt sillä edessä oli 45 minuutin koneen vaihto turvatarkastuksineen ja terminaalin vaihtoineen. En ikinä unohda tuota matkaa ja niitä riipaisevia jäähyväisiä. Tässä asiassa varmasti aika auttaa mutta toistaiseksi kuvat on mielessä vähän turhankin tarkkoina ja tuoreina.

Sydneyyn asetuimme mukavasti Illawongiin, Miken vanhempien kotiin. Ausseissa on normaalia, että vielä 30v. lapsetkin asuvat kotona, osa kumppaneidensa kanssa ja osa yksinään. Siispä kukaan täällä ei ole silmäänsä muljauttanut meidän asumisjärjestelyille. Talosta on lähtenyt kolme muksua maailmalle, joten makuuhuoneen ja parvekkeen lisäksi saadaan laittaa lounge-huone omaan käyttöömme. Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että Mike saa pelata pleikkaria rauhassa ja minä luukuttaa Vain Elämäätä :D Olemme saaneet aivan ihanan vastaanoton perheeltä, sukulaisilta ja ystäviltä! Paljon touhutaan perheen kanssa yhdessä ja käydään ulkona syömässä, toisaalta saa myös olla omissa oloissaan jos sitä tarvitsee.

Meillä on käytössä Miken vanha auto, jonka perhe lunasti Mikelta tämän lähtiessä Suomeen. Olenkin nyt pikkuhiljaa siirtynyt pelkääjän paikalta ratin taakse ja totutellut liikennesääntöihin ja etenkin Sydneyn vilkkaaseen liikenteeseen. Vaikka ajaminen Suomessa on ollut minulle vaivatonta, täällä vasemman puoleinen liikenne, miljoonat eri kaistat ja ruuhkat aiheuttaa välitöntä verenpaineen nousua. Ajoin reppureissausvuotena (2013) jonkun verran mutta minimaalisesti Sydneyssä. Meidän Draco Spaceship matkailuautomme purjehti ehjänä aina Brisbanesta Cairnsiin ja käytiinpähän Melbournessa ja Great Ocean Roadilla kruisailemassa Millan kanssa Jari S:llä (Toyota Yaris) eikä saatu kuin yksi tölkki tuulilasiin ja yksi ylinopeussakko. Tänään tein rimanylityksen kun ajoin yksin kahville kaverin kanssa ja hyvinhän se meni! Vapauden tunne kasvoi 150% ja sekös tuntui hyvältä.

Täällä meidät pitää kiireisinä K&C häät, joita juhlitaan ensi viikonloppuna Adelaidessa. Mike on bestman ja lähdemme fiilistelemään etelään jo keskiviikkona. Muu poppoo seuraa perässä loppuviikosta, myös suvun uusin tulokas, siskontytär pian nelikuinen Hazel tulee mukaan <3 Tämä prinsessa on kietonut meidät (ja etenkin Miken) täysin pikkusormensa ympärille.

Mitä suunnitelen blogin varalle? En tällä hetkellä mitään. En ole tyytyväinen ulkoasuun mutta tällä hetkellä sisältö on tärkeämpää. En aio ottaa stressiä säännöllisestä päivittämisestä. Koen kuitenkin tämän olevan helppo kanava tutuille Suomessa seurata elämää tällä puolen palloa ja sen lisäksi kirjoittaminen on minulle terapeuttista. Monta palloa on ilmassa ja yritän selvitä tästä epäselvyydestä rutiinilandiaan viemällä kutakin suunnitelmaa hiukkasen eteenpäin joka päivä. Tässä suhteessa blogi toimii myös päiväkirjana. Luvassa siis höpötyksiä kaikesta sopeutumiseen liittyvästä, fyssariksi rekisteröitymisestä ja häiden suunnittelusta!

Upeeta sunnuntaita kaikille <3

Salla