She said kyllä

Kihlajaisten pitäminen tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus Ausseissa. Tyypit käyttää kaikki mahikset juhlia! Koska emme kerenneet järjestää juhlia Suomessa loman ja muuton välissä, päätimme järjestää tuplat Ausseissa. Ei vaan, käytännön järjestelyjen vuoksi juhlimme sukulaisten kanssa lounaan merkeissä kaksi viikkoa sitten ja nyt lauantai-iltana ystävien kanssa. 

Järjestimme juhlat kotona puutarhajuhlien tapaan. Koristeluita mietittiin ja menuja hiottiin oikeastaan siitä lähtien kun saavuttiin maahan. Appivanhemmat tekivät kyllä ison työn pippaloiden toteutuksessa, itse lähinnä ideoin ja kävin hakemassa tarvikkeita kaupasta. Omasta puolesta juhlien suunnittelu ja toteutus on mukavaa puuhaa ja täytyy sanoa, ettei tehnyt yhtään pahaa "harjoitella" tätäkin hommaa tulevia häitä ajatellen. 

Valkoiset verhot pylväissä, hopeiset viirit, mustavalkoiset pöydät ja värikkäitä kukkia oli meidän koristelujen resepti. Onneksi meillä on taitavia kokkeja lähipiirissä, nimittäin ruoka oli erittäin hyvää ja kakkuja oli melkein joka sormelle. Itse tein suomalaisia pikkuherkkuja kuten kinuski-suklaapopcorneja Omar-karkeista ja Turkin pippuri+valkosuklaapaloja. Viinitaitureitakin löytyy, sillä Miken serkku Victoria työskentelee viinitilalla Hunter Valleyssä ja järjestikin meille upeat viinit lounaalle, varsinkin tuota verdelhoa voisin lipittää joka aterialla... Ystävämme Dre Hunterista järkkäsi puolestaan meille viinit kilpailevalta viinitilalta (Hungerford Hill) lauantain bileisiin. 

Pidettiin Miken kanssa extempore puhe tiimityönä. Sikäli hyvä, että kun itse aloin vollottamaan puhuessani muutosta ja perheistä, Mike pelasti tilanteen ja heitti läppää väliin. Miken isä piti myös hyvin tunteikkaan puheen jottei päässyt silmät kuivumaan. Teeman ollessa kahden suvun yhdistyminen, olisin tottakai halunnut oman perheeni saman pöydän ääreen. Tämä on ehdottomasti niitä kansainvälisen parin huonoja puolia, Suomesta kun ei noin vain lennetä Sydneyyn viikonlopuksi.

Lauantaisten bileiden koristelut oli lähes samat mutta koska kyseessä oli iltabileet, lisättiin joukkoon paljon valoja, jotka näytti aivan tyrmäävän hyviltä puissa ja pensaissa. Millan ja F:n kanssa käytiin legendaarisella heliumpallojen hakureissulla ja saatiin 15 palloa ja kolme ihmistä mahtumaan pieneen Toyotaan. Pientä klaustrofobiaa oli ilmassa, mutta meidän onneksi kuski näki eteensä ja pallot (ja ihmiset) saatiin ehjänä perille. Viikonloppu oli superlämmin, +30 astetta päivällä ja illallakin vielä +25, joten ennen juhlien alkua vedettiin hetki henkeä altaalla huurteisen äärellä. 

Ruokateemana oli Espanjalainen ilta ja tarjosimme mm. sangriaa, iberialaista kinkkua tapaksissa sekä paellaa. Porukkaa oli n. 35 ja paellapannu olikin isoin mitä naapurustosta löytyi :D Pannulle heitettiin niin chorizoa, katkarapuja, simpukoita kuin kalaakin, kaikkea sulassa sovussa. Kuumille kiville meni! Turkinpippuri+valkosuklaakarkit puolestaan herätti ihmetystä; osa rakasti, osa vihasi. Nyt täytyisi selvittää mistä rouhetta saisi tilattua tänne, sillä varastot on loppu ja Suomessa tullaan käymään vasta ensi kesänä. Vinkkejä otetaan vastaan!

Kuvia tuli otettua tosi minimaalisesti mutta eihän omissa juhlissa kuulukaan kuvata? Onneksi muut napsivat kännyköillään kuvia ja sain haalittua nämä muistoksi. Illan ohjelmassa oli muutamia pelejä, mutta täytyy sanoa, että porukka oli niin keskittynyt juomiseen, syömiseen ja sosialisoitumiseen, että peleihin sai oikein maanitella. Sitten kun geimssit sai kunnolla tulille, niistä ei taas olisi tullut loppua! Beer pongia pelattiin sekä oluella että port viinillä, jännä kun ei millään osunut pallot kuppiin... syytimme valaistusta. 

Vieraita tuli niin Sydneystä, Hunter Valleystä, Canberrasta kuin Adelaidestakin. Suomalaisedustusta piti yllä Milla ja yhdessä hämmennettiinkin vieraita salakielellämme. Jälleen pidettiin epävirallinen puhe Miken kanssa ja tällä kertaa en vetistellyt :)

Viimeiset 5 kuvaa photo credit Tim Quayle :)

Onnellinen olo. Paljon hyviä ihmisiä ympärillä. Kiitos. 

-S

Hunterin vehreydessä

Pyörähdimme Hunter Valleyssä viikonloppuna virkistäytymässä. Viime kerrasta olikin aikaa lähes 4 vuotta, tuolloin viinihöyryissäni lupauduin Mikelle tyttöystäväksi hahaha. Yövyimme ystävien luona Gillieston Heightissa ja Mike kävi pyörähtämässä Liven keikalla perjantain rankkasateessa.

Sydneyn eteläpuolelta Hunteriin ajaminen lauantai aamupäivällä on itsemurha. Kummallakaan meistä ei ole toleranssia ruuhkassa istumiseen (Suomessa ei ole ruuhkia, ei edes Helsingissä) ja eväätkin oli jo syöty ennen kun päästiin edes Sydneyn rajojen ulkopuolelle. Turhautuminen haihtui kuitenkin täysin kun esiin tuli vihreä kumpuileva maisema hevosineen ja lehmineen. Tilaa hengittää!

Ymmärrän kyllä hyvin miksi yhä useampi karkaa Sydneystä Hunteriin joko eläkepäiviään viettämään tai perhettä perustamaan. Gillieston Heightsiin nousee isoja yksikerroksisia taloja kuin sieniä sateella ja kukkulalta näkyykin harmaiden kattojen meri. Tontit ovat kyllä aika nafteja talojen kokoon nähden... Silti täällä dollarilleen saa enemmän vastetta kuin Sydneyssä.

Keikan jälkeisenä aamuna lähdettiin metsästämään hyvää kahvia ja ajettiin Newcastleen saakka (30min ajo) ajatuksena nautiskella kupposet rantamaisemissa. Supercar-tapahtuma teki kuitenkin aikomuksemme tyhjiksi, sillä kaikki tiet rantaan oli tukittu. Noh, kahvia kuitenkin saatiin ihanasta hipsterikahvilasta ja mukit kourassa ajeltiin takaisin viinimaakuntaan. Ystävämme Dre työskentelee Hungerford Hillissä viinimaistattajana ja sinne mekin säntäsimme tasting-menulle.

Iso suositus Hungerfordille ja Muse-ravintolalle, oli nimittäin taivaallinen makuelämys! Dre maistatti meillä potentiaaliset kihlajaisbileiden (vol2) viinit sekä normaalin protokollan viinit + hänen suosikit ja vaikka kuinka sylki kuppiin niin kyllähän sieltä aika iloisena kotiinpäin lähdettiin :D Keittiö pisti parastaan ja en aina edes tiennyt mitä suuhuni laitoin mutta kaikki maistui aivan älyttömältä.

Hiillytetyt kurpitsat

jotain superhyvää, joilla liian hienot nimet

Monet tulevat Museen syömään vain jälkiruoan takia. En ihmettele.

Kuvaaminen jäi vähälle ja säädöt tuntuivat olevan hukassa. Päätin siis vain nauttia ja tallentaa maisemia omalle kovalevylle. Lähtöaamuna käytiin Miken kanssa vielä brunssilla Nanna Kerr'sissä. Ravintolassa oli yksi seurue meidän lisäksemme ja kuinkas sattuikaan, että he olivat maasturilastillinen suomalaisia leidejä. En tiedä onko koskaan Nanna Ker'sin asiakaskunta ollut yhtä pohjoismaalaista, 5/6 suomalaisia :) Bataattipannukakut oli herkullisia, eikä Mikenkään aamuchorizot  hullumpia olleet. 

Mahat täynnä ja takakontti puolillaan nameja viinejä palattiin Sydneyyn sujuvassa liikenteessä. Vierailusta jäi käteen monta upeaa paikkaa, johon kiikuttaa suomalaisia vieraita. Että alkakaas varailla niitä lentolippuja! :D

-S

Pienimuotoista pimahtamista

Olen tullut allergiseksi seuraaville käsitteille; application, certified document, assessment, application fee, processing time, sekä seuraaville lyhenteille; ICHC, IELTS, APC, APA, AHPRA. Näiden kuuleminen tai näkeminen saa stressikäyrät korkealle, hapensaanti vaikeutuu ja otsasuoni tykyttää.

Mike tuumasi yhtenä päivänä, että pitäiskö sun lähteä ulos vähän useammin? :D Taidan olla tulossa mökkihöperöksi. Tällä viikolla pimahtamista on kieltämättä ollut ilmassa, sillä en ole lähtenyt kuntosalia ja paikallista supermarkettia pidemmälle. On mahdollisuus, että mulla alkaisi työt reilu kahden viikon päästä (hiphei mut ei vielä iloita!) ja haluan saada Fitness-kurssin ja kaikki mun miljoona hakemusta vetämään ennen sitä. Aina kun joku kysyy mitä kuuluu, ensimmäisenä mieleen tulee vastata; "arvaa, mä sain tänään mun Working With Children numeron!" tai "ootan vaan et se mun fysioterapeuttiliiton vakuutuspaperi hyväksyttäisiin...".

Käytännössä tällä hetkellä tilanne on se, että saan tehdä fysioterapeutin töitä mikäli mulla on jatkuvasti valvoja/mentori työpaikalla. Kuitenkin yksityisillä fysioterapiaklinikoilla suurimmalla osalla asiakkaista on yksityinen sairausvakuutus, johon kuuluu vaihteleva määrä fysioterapiaa vuodessa. Jotta voit hakea asiakkaan saaman etuuden vakuutuksesta, sinulla tulee olla Medicare Provider Number, joka todentaa, että olet palveluntuottaja ko. asiakkaalle. Koska en ole vielä täysin rekisteröitynyt terveydenhuollon ammattilainen Australiassa, joudun hakemaan paikallisen Valviran rajoitettua jäsenyyttä saadakseni tuon numeron. Mikäli en sitä hae / saa, on työmahdollisuuteni yksityisillä klinikoilla hyvin rajalliset siihen asti kunnes saan rekisteröinnin päätökseen. Rekisteröinti voi kestää mulla 7kk - 2 vuotta, joten en halua ns. jäädä jumiin odottamaan parempia työmahdollisuuksia.

Koska haluan saada parempaa ja nopeammin, tulee mun todistaa olevani hyvä kandidaatti ihan joka kantilta. Minun pitää käydä akateemisen englannin testit ja saavuttaa tietty taso, jotta hakemustani edes vilkaistaan. Minun tulee todistaa immuniteettini n.10 eri kulkutaudille. Minun täytyy osoittaa, että rikosrekisterini on puhtoinen. Minun täytyy todistaa koulutukseni pätevyys ja työkokemukseni riittävyys. Onneksi suurimman osan noista "peruspapereista" (identiteetin varmistaminen, koulutukseen ja työhön liittyvät paperit) olin jo tilannut aikaisempia tilanteita varten ja nyt hankin niihin vain oikeellisuustodistukset ja pistän paperinippua kuoreen. Tässä vaan tulee vainoharhaiseksi, onko tehnyt kaiken ja onko tehnyt kaiken oikein. Kaiken lisäksi nää hakemukset eivät ole halpoja, fyssarirekisteröintiin menee yli 7000 dollaria ja tähän ylimääräiseen 700 dollaria ja rapiat. Sen takia tanssin voitontanssia kun saan viimeisen hinkuyskärokotteen apteekin jääkaapista tai sen arvokkaan tutkintopaperin käännätyksestä sähköpostiin.

Luojan kiitos tällä viikolla liityttiin kuntosalille niin pääsee päästelemään höyryjä muuallakin kuin viljapellolla :D Muutenkin hyvää vastapainoa läppärihommille, etenkin kun päivittäinen aktiivisuuden määrä on vaikeampi pitää Australiassa yllä kuin Suomessa (koska autot). Salilla on tosi laajasti ryhmäliikuntaa ja paljon tilaa etenkin päivisin, joten otettiinkin Miken kanssa rivakka startti harjoittelulle; kumpikaan ei pääse tuolista ylös ähkimättä.

On kyllä tullut todistettua miten 3kk aikana kunto laskee vaikka liikkumatta (hikisesti) en ole ollut kuin viikon pätkän! Pumpissa ei nouse enää samat painot ja oma elopaino on tippunut. Vahinko vaan, että lihasta on lähtenyt mukana. Pelkillä takapiha-HIITeillä, kehonpainotreenillä ja lenkkeilyllä en siis ole pystynyt riittävästi kuormittamaan kehoa. Ainakaan samalla lailla kuin ennen.

Ainiin ei mun tarkoitus ollut märsätä kunnosta vaan niistä hakemuksista! Postauksen kirjoittamisen aloittamisen ja lopettamisen välillä kului muutama päivä, joten alkuviikon pistävin ärsyyntyminen on jo vaihtunut tylpäksi alistuneisuudeksi. Itsepähän tänne halusin tulla. Joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön. Heitetään vielä lisää ärsyttävän paikkansa pitäviä suomalaisia sanontoja kehiin; jokainen on oman onnensa seppä. Täällä olen takonut niin hulluna niin online hakemuksia kuin online Fitness CERT3-kurssiakin että luulisi pikkuhiljaa jo sertifikaatteja ja työtarjouksia satelevan ovista ja ikkunoista.

Ennen Australiaan lähtöä mulla oli pitkään haaveena päästä opiskelemaan lisää. Suunnittelin liikuntalääketieteen maisterin tutkintoa Jyväskylän yliopistossa, joka sitten jäi haaveeksi kun sain viisumin. Mutta eipä hätää! Olen tällä hetkellä semmoisessa elämänkoulussa että jää akateemiset opinahot toiseksi. Tällä viikolla olen opiskellut Fitness-kurssin lisäksi Australian yksityisiä sairausvakuutuksia, asuntolainoja, ammattiliittojen toimintaa ja ammatillisia vakuutuksia, erilaisia sipulilajikkeita, pharmakologiaa, Australian eläkejärjestelmää sekä muurahaisten tortunta-aineita.
Lounaan jälkeen on tarkoitus tehdä muutama englannin kielen kuuntelu-osion harjoitustesti netissä ja jatkaa client screening-osuutta eCampuksella kurssiani varten.

Mut hei, kun nämä hommat on klaarattu niin hitsi vie musta on tullut viisaampi! ;)
Puhtia sun loppuviikkoon!

-S

Jänniä aikoja

Mua kutkuttaa mitä tämä viikko tuo tullessaan. Nyt ollaan asuttu 7 viikkoa Sydneyssä ja täytyy sanoa, että tylsää hetkeä ei ole vielä tullut vastaan. Rennosti ollaan otettu viikonloppuisin mutta viikolla olen yrittänyt pitää itseni kiireisenä yrittäessäni pönkittää asemiani Australiassa.

Jotta tästä postauksesta ei tulisi liian kryptistä, otetaan askel taaksepäin. Käytännössä mun elämä heitti volttia kun tapasin Miken 2013 Australiassa. Sen jälkeen mikään ei ole ollut varmaa eikä isoa elämän suunnitelmaa voitu tehdä kun ei edes tiedetty millä mantereella oltaisi. Jyväskylää kokeiltiin asuinpaikkana, ei onnistunut. Helsinki oli töiden kannalta parempi, mutta kumpikaan ei nähnyt meitä asumassa siellä 10 vuoden päästä. Nyt kun iso päätös on tehty ja ahterimme Sydneyyn saakka raahattu, on aika tehdä tästä "väliaikais"elämästä loppu.

The Grand Plan on seuraava: Sallalle oman alan töitä - säästäminen - asunnon osto & muutto - häät - arki ? Ei siis elämää häiden jälkeen haha. Tuo on nyt pisin suunnitelma mihin pystytään. Tällä hetkellä ammattitaidon rekisteröintiprosessi on käynnissä mutta saan alkaa jo rajoitetusti työskentelemään fysioterapeuttina. Haluaisin löytää työn, jonka kautta pystyn laajentamaan (lue: aloittamaan) ammatillista verkostoani ja jonka kautta oppisin Australialaisen terveydenhuollon toiminnan. Työn täytyy myös valmentaa minua kielellisesti päteväksi, jotta läpäisen rekisteröintiin vaadittavat testit.

Työnhakua on takana 2 viikkoa ja nyt on muutama lupaava paikka, joissa olen käynyt haastattelussa. Eikö ole hassua, että työttömänä ollessa sitä ei osaa nauttia vapaa-ajasta vaan koko ajan stressaa että mistä löytyisi töitä ja heti kun mahdollisesti jokin ovi aukeaa, tuleekin vapaa-ajasta kallisarvoista ja sitä oikein kiireellä ahmii? Enhän mä ole vielä kerennyt käydä edes rannalla! Ulkotreenejä päiväsaikaan pitäis tehdä lisää, uudet Australian reseptit piti kerätä kansioon ja testata ja häitä suunnitella! Täytyy multitaskata, eli treenata bikineissä ja samalla nauhoittaa reseptit puhelimeen(?!). Ja milloin mä kerkeen niitä asuntoja etsiä? :D

Yhtään ei tiedä mitä tämä päivä tuo tullessaan, vielä vähemmän tietää huomisesta. En tiennyt tänään herätessäni saavani puhelinsoittoa päässeeni erään työpaikan viimeiseen haastatteluvaiheeseen. En tiedä myöskään milloin tulee se päivä kun voidaan Miken kanssa lähteä neuvottelemaan asuntolainasta tai saatika milloinka löydetään tuleva koti! En tiedä milloin löydetään unelmiemme hääpaikka tai milloin seuraava matkamme on. Musta tuntuu kuin oltaisi jo tosi lähellä ratkaisua mut en vielä näe miten tämä kuvio ratkeaa. Ikään kuin mulla olisi palapelin palat paikoillaan mutta se viimeinen pieni ärsyttävä aukko pitää vielä täyttää, jotta näkee koko kuvan.

-S