Asioilla on tapana järjestyä

Kliseinen otsikko mutta totta! Syy hetken blogihiljaisuuteen on hyvät uutiset. Osa on saattanut jo lukeakin sosiaalisen median kautta, miten seikkailuni Helsingissä ovat edenneet mutta kerrotaan nyt täälläkin; sain kokoaikatöitä fysioterapeuttina ja osa-aikatöitä kahdelta kuntosalilta ryhmäliikuntaohjaajana. Palaan siis siihen tuttuun ja turvalliseen -mutta kiireiseen- kaavaan, jossa päivät teen töitä ja sit illat jumppaan :) Enkä voisi onnellisempi olla!

Kaikki järjestyi lopulta sellaisella vauhdilla, etten kerennyt sitä edes tajuamaan. Vielä viime viikolla revin hiuksia kun en mukamas kyennyt päättämään ottaako vastaan minulle tarjotusta työpaikka vaiko eikö. Töiden aloittaminen tuntui niin houkuttelevalta, mutta silloiset auenneet mahdollisuudet kuitenkin jotenkin vääriltä. Noh, kohteliaasti sanoin kiitos mutta ei kiitos viime hetkellä ja jatkoin stressipalloiluani. Viikonlopuksi lähdin Jyväskylään rauhoittumaan, enkä uhrannut ajatustakaan työnhaulle. Tajusin, että nyt pitää vain odottaa. Olin lähettänyt parisenkymmentä hakemusta viimeisen puolentoista viikon aikana, ahkerasti soitellut perään ja käynyt seitsemässä haastattelussa. Sen täytyy riittää. 

Hädin tuskin kerkesin maanantaina Helsingin rajojen sisäpuolelle kun puhelin alkoi piristä. Voin kertoa, että oli niin superhyperonnellisuuspössis päällä OnniBussissa, ettei jäänyt varmaan keneltäkään hiljaiselta kanssamatkustajalta epäselväksi kuka sai hyviä uutisia :D Heti kun sain matkalaukun heitettyä kämpille olinkin jo järjestämässä extempore Australia Day- etkoja meillä ja tipaton tammikuu-lupaus heitettiin romukoppaan seuraavaa vuotta odottamaan. Olihan se ihan oikeutettua nipistää loppupäästäkin, kerta aloitinkin pari päivää myöhässä...eikö? 

Sitten mulle iski lamaannus. Nyt ne työt sitten oikeesti alkaa ensi viikolla ja mulla on omaa aikaa enää muutama hassu päivä! Vedin kiireesti pyjaman päälle ja katsoin melkein yhden tuotantokauden Greyn Anatomiaa putkeen keskellä päivää. Vapaapäivistä nauttiminen nousi hetkessä pohjalukemista taivaisiin. Tottakai yritin ottaa vapaa-ajasta uudessa asuinkaupungissa kaiken irti mutta jokainen työttömänä ollut tietää, miten stressaavaa se väkisinkin on. Annoin itselleni kuitenkin hyvät pisteet reilun kahden viikon palloilusta tyhjän päällä; mulla oli oikeesti aika hauskaa ja tein paljon sellaista, mihin muuten ei olisi ollu aikaa...thank god se oli kuitenkin vain reilu kaksi viikkoa, muuten olisin jo hyppinyt seinille :´D

Palasin Jyväskylään vielä täksikin viikonlopuksi, kun vielä pystyn. Ensi viikosta lähtien jääkin viikonloput lyhyeksi ohjauksien vuoksi ja kalenteri alkaa täyttyä kaikesta kivasta; on synttäreitä ja tupareita, NRJ Workouttia Turussa, hupsuttelua Kuopiossa ja vaikka mitä! Vaikka kevät tulee olemaan työntäyteinen ja kiireinen, yritän silti nauttia joka hetkestä! Tätähän mä halusin koko ajan ja nyt ne toiveet toteutuu. Luultavasti parin viikon päästä märsään, että olen ihan poikki enkä jaksa tätä enää. Muistuttakaa mua näistä onnenpotkuista silloin :)

Asioilla on tapana järjestyä. 


Pharrel Williams - Happy 

Detox - kannattaako vai ei?

Päätin sitten aloittaa vuoden terveysurakan vauhdikkaasti. Heti Helsinkiin muutettuani lähdinkin seitsemän päivän Detox kuurille! Tavoitteena siis puhdistaa kehoa kuona-aineista ja jättää joulu/lomamatka-pöhö historiaan. Valintani osui MethoDrainen express DETOX-kuuriin, joka sisältää seitsemän ampullia, jotka sekoitetaan veteen aamuisin. Tuon litkun juonti ei tietysti ole ainut asia, jolla elimistön puhdistus onnistuu, joten luin netistä aika liudan artikkeleita detox-kuurin aikaisesta ruokavaliosta. Hyvä koonti löytyy ainakin täältä. Tässä mun kokemus, kannattiko vai ei?

Ensimmäisenä detoxista puhuttaessa mulla tulee mieleen kauhee nälkä ja vessassa ravaaminen. Tosi vahvasti liitän sen paastoon, kiitos mun ja kaverini Ausseista supermarketista ostettavien kahden päivän mehupaastojen ;) Noilla kahden päivän litkuralleilla ei ollu juuri mitään vaikutusta. Tottakai maha oli litteämpi paaston jälkeen -kun siellä ei loppupeleissä ollut mitään- mutta paaston päättyessä mässäsimme varmasti senkin edestä aivan huomaamattamme ja paikkasimme energiavajeen. 

Tällä kerralla katsoin vähän tarkemmin mihin ryhdyn ja päädyin viikon mittaiseen kuuriin, jossa saa syödä. Netistä ja kauppojen hyllyiltä löytyy kuureja löytyy parista päivästä ainakin kahteenkymmeneen päivään, mutta 20 päivää tuntui ensikertalaiselle vähän turhan isolta urakalta. 

Ensimmäinen ohje, johon tartuin detox-kuuriin liittyen oli ruokakaappien siivous. Muuton ansiosta lähdin nollasta ja täytinkin jääkaapin tarveellisemmin kuin olisin normaalisti sen täyttänyt. En ostanut kotiimme mitään houkutuksia, sillä tiesin että ne "pahan päivän varalle" - suklaapatukat huutaa mun nimeä sieltä kaapista ja kovaa. 

Ensimmäisinä päivinä juoksin vessassa ihan liikaa. Mutta ei sekään ollut pahin, mua nimittäin väsytti aivan törkeästi. Sammuin ekana päivänä jo yhdeksän korvilla, vaikka olin mielestäni hyvin levännyt. Harrastin liikuntaa vähän kevennetysti viikon ajan, en käynyt kovatehoisilla ja pitkillä juoksulenkeillä enkä jumpissa vaan panostin peruskestävyyteen ja kehonhuoltoon. 

Kuurin aikana ei suositella kofeiinia, viljatuotteita, kovetettuja rasvoja, punaista lihaa eikä sokereita. Ylipäätään yritetetään pistää suuhun mahdollisimman puhtaasti ja vähän kästiteltyä ruokaa. Innostuksissani vapaaehtoisesti lisäsin listaan vielä maitotuotteet. Ensimmäinen reaktioni oli kuitenkin; mitä ihmettä mä sitten voin syödä?! Muutamaksi ensimmäiseksi päiväksi riitti hyvin ideoita, sittemmin turvauduin googleen ja hyvin pärjäsin! Opettelin viikon aikana uusia reseptejä ja teinkin paljon salaatteja, pirtelöitä ja kasvisruokaa. 

Kuurin loppupuolella oli oloni jo kevyt ja virkeä. Nukuin koko viikon ajan paljon ja hyvin. Muutama näppylä saattoi naamaan tulla, tuleehan kuona-aineet ihonkin lävitse, mutta muutoin viikko oli vain positiivinen yllätys. Sain syödä määrällisesti enemmän, koska ruokavalio ei ollut kovin kaloripitoista. En repsahtant kertaakaan karkkiin vaan jos ihan hirveä makeanhimo yllätti, söin marjoja ja hedelmiä. Ihan natsiksi en myöskään ryhtynyt viljakiellon kanssa, vaan söin kaurapuuroa ja muutaman ruisleivän. 

En pystyisi täysin pitämään kuurin mukaista ruokavaliota jatkossa, mutta ainakin hyviä tapoja siitä jäi ruokatottumuksiini. Suurin muutos, joka kuurista tuli jäädäkseen, on runsas veden juonti. Oon ennen ollut varmaan aika kuiva tyyppi mutta nyt juon tarpeeksi vettä päivän aikana, 1,5-2 litraa. Pelkkkä veden litkiminen on ollut tylsää, joten lisäsin aina silloin tällöin veteen sitruunaa tai limeä antamaan makua. 

Kannattaa siis kokeilla, erityisesti jos se ottaa vaan viikon vuodesta ;) 

Mikä musta tulee isona?

Tätähän sitä on mietitty abouttiarallaa kolmevuotiaasta, eikä sitä näköjään tiedä vielä kahdenkymmenen vuoden jälkeenkään. Suurin määrätietoisuus mulla oli ammatin suhteen silloin kolme veenä; musta tulee sydänkirurgi. 

Ei tullut kirurgia ainakaan vielä. Mieli muuttui lukiossa lääkäristä ja vuorikiipeilijästä farmaseuttiin ja musiikkileikkikoulun opettajasta ja liikunnanopettajaan. Lopulta jonkinnäköinen kompromissi oli fysioterapeutti. Olin silloin varma päätöksestäni, että valitsemani ala on oikea. Pääsin sisään haluaamaani ammattikorkeakouluun heti ja aloitin opinnot 19-vuotiaana. 

Fyssarikoulun jälkeen oli kuitenkin mitta täynnä ja vastuullinen työelämä tuntui vielä kaukaiselta. Päätimme kaverini kanssa lähteä Australiaan working holidaylle tuulettumaan; olihan tässä oltukin nenä kiinni kirjassa 15,5 vuotta. Perustelimme lähtömme sillä, että töitä saa kyllä tehdä loppuelämänsä ja paras aika seikkailuvuodelle olisi nyt. 

Ja olihan meillä ihan pirun hauskaa! Tippaakaan en kadu Australia-vuottani ja sainhan sieltä mukaani uskomattomien kokemusten lisäksi myös poikaystäväni. Se muutti kuitenkin meidän molempien elämien suuntaa enemmän kuin kukaan osasi etukäteen kuvitella. No mutta asiaan, mua huoletti työnhaun näkökulmasta se, kuinka työnantajat näkisivät välivuoteni. Onnekseni se ei ole ketään vielä toistaiseksi häirinnyt, päinvastoin työnantajat ja haastattelijat ovat olleet positiivisesti yllättyneitä ja uteliaita kokemuksestani rapakon takana. 

23-vuotiaana ensimmäinen työnhakuni fysioterapeuttina ei kerennyt juuri alkaakaan, kun sain työn, josta lopulta muovautui kokoaikainen työpaikkani viime vuodelle. Jahtasin vuoden alussa muutamaa muuta työtä, mutta petyin jäädessäni kakkoseksi toisen hakijan kanssa. Haastatteluissa ikääni kauhisteltiin; "voi, oletpa sä nuori vielä!" ja työssäni asiakkaat luulivat ulkonäköni perusteella minun olevan vielä lukiossa. "Sinä kerkeät tehdä vaikka mitä vielä" -kommentit ohitin olankohautuksella, ja mietin vaan, että tätä minä nyt teen, tähän työhön minä opiskelin niin kauan. Jyväskylässä asiat rullasivat omalla painollaan ja sain arvokasta kokemusta työstäni. Kun loppuvuoden suunnitelmat selvisivät ja päätimme poikaystävän kanssa muuttaa Helsinkiin Aussi-reissun jälkeen, päätin, että sitten etsin sen uuden unelmatyöni.

Siitä tullaankin nykypäivään. Aloitin työnhaun kokopäiväiseksi fyssariksi sekä osa-aikaiseksi liikunnanohjaajaksi agressiivisesti ja olen saanutkin mukavasti kutsuja haastatteluihin ja näyttötuneille. Töitä ei ainakaan tällä alalla mainosteta, vaan ne pitää itse kaivaa. Vain muutaman paikoista, joita olen hakenut, olen löytänyt yleisistä hauista. Mielenkiintoisia mahdollisuuksia ainakin on ja olenkin yrittänyt avoimesti miettiä, mitä haluan tehdä ja missä olla hyvä. Olen vasta päässyt alkuun urallani ja nyt olisi mietittävä tarkkaan, minkä suunnan haluan ottaa. Toisaalta taas vaakakupissa painaa työttömyys; ei saa olla liian niuho, jotta ylipäätään saa töitä. 

Fysioterapia on alana hyvin laaja. Koulutuksen saaneita työskentelee todella monenlaisissa paikoissa; asiakastyössä yksityisissä yrityksissä, julkisen puolen terveydenhuollossa, kuntosaleilla personal trainereina, konsultteina ja tutkijoina, myyjinä ja liikunta-alan hallinnollisissa tehtävissä. Löydäpä siitä viidakosta sitten se oma unelmien työpaikka :D Ammattinimikkeen saamisen jälkeen jatkokouluttautuminen on tosi tärkeää, mutta kurssien korkean hinnan vuoksi jokainen yrittää löytää yrityksen, joka sponsoroisi työntekijälleen koulutuksen. 

Kuva täältä

Minusta on helpottavaa tietää, että suurella todennäköisyydellä ensimmäinen ammatti ei jää viimeiseksesi eikä ainoaksi. Niin monet ovat joutuneet kouluttautumaan uudelleen nykymaailmassa parempien työllisyysnäkymien perässä. Monet ovat myös tehneet sen myös omasta halustaan. Musta on hienoa seurata, miten omassa perhe- ja ystäväpiirissä on rohkeasti lähdetty uusille urille sen jälkeen kun on todettu, ettei tämä nykyinen työ/asema/rooli toimi. Onhan ihan inhimillistä, että omat mieltymykset ja kiinnostukset muuttuvat elämän varrella ja silloin olisi vaan viisasta myöntää, ettei tämä vanha työ enää sovi minulle. Ei ole epäonistumista myöntää, että aikaisemmin valitsemasi työura ei enää ole sitä, mitä haluat tehdä nyt. 

Tämmöisiä mietteitä mun pää on ollu tulvillaan viimeisen viikon. Olen ylpeä siitä, etten ole muuttunut ihan totaalliseksi stressipalloksi (ainakaan vielä), vaan olen yrittänyt nähdä työnhaunkin positiivisena juttuna. Valinta on minun, täytyy lähteä vaan sille polulle, joka tuntuu oikealta, oli se sitten miten vaikea polku tahansa. Kun olisi se kristallipallo... ;) 

Haluaisin sen kolmevuotiaan määrätietoisuuden taas takaisin. Sillähän puskisin vaikka NASA:n palkkalistoille, jos haluaisin! Tällä hetkellä vastaus kysymykseen Mikä musta tulee isona, vastaus on vaan ammattilainen. Haluan isona olla jonkin alan asiantuntija. Mikä se ala tarkalleen sitten on, se valkenee mulle toivottavasti pian. 


Anssi Kela - 1972

Kaksi apinaa eläintarhassa

Palaan vielä Ausseihin, näitä kuvia on niin ihana katsella vielä jälkeenpäinkin. Yksi hauskimmista päivistä vietettiin Symbion eläintarhassa. Alunperin oli tarkoitus ajaa Wollongongiin rannikkoa eteläänpäin, mutta spontaanisti pysähdyttiinkin ihmettelemään Australian faunaa (loppupeleissä ei sitten keretty Wollongongiin koko päivänä :D). Oltiin kuin pikkulapset karkkikaupassa ihastelemassa eläimiä ja sulauduttiinkin varsin hyvin lapsiperheiden joukkoon. 

Symbio ei ole lähelläkään suurimpia eläintarhoja, joissa olen käynyt mutta se oli ehkä kotoisin. Krokotiilit oli vasta vauvoja eikä kovin isoja ja hurjia, joten en näköjään uhrannut niille kuvan kuvaa. Apinat sai sitten senkin edestä huomiota, ne oli niin huvittavan näköisiä! Pieniä kuin mitkä mutta karvaisia ja ilmeikkäitä, ainakin meille kun tungettiin naamamme lasiin kiinni. Ehkä ne tunnisti vertaisensa…

Magnustit oli aivan loistavia pikkukavereita! Jos kaverini saisivat päättää mikä eläin olisin, olisin kuulema magnusti. Tunsin sympatioita näitä epeleitä kohtaan ja niitä tallentuikin filmille aika monta. :D ” Minä ja Magnusti” kuva jäi kuitenkin ottamatta kun koppiin hyppääminen oli kielletty. 

Matelijatalo oli seuraava stoppi, eikä oikein houkuttanut kumpaakaan aluksi. Tiedättekö kun käärmeet ja liskot vaan olla möllöttää nurkissa täysin kyllästyneinä ja lamaantuneina. Täällä ne oli  kuitenkin tosi aktiivisia ja jostain syystä meillä humahti talossa aikaa oikein reilusti kun oli niin paljon nähtävää. Vertailtiin käärmeiden myrkkyjen tehoja ja mikä otus on vaarallisin ja millä alueilla sitä kannattaa varoa. Täytyy sanoa, että olin oikein tyytyväinen, että meidän ja käärmeiden välissä oli paksu lasi. 

Tikrut oli onneksemme myös todella aktiivisia, ne tappeli ruoastaan keskenään ja tuli ihan lasiin kiinni. Mulla tietysti loppui kamerasta akku tässä vaiheessa, sen siitä saa kun käyttää 100 kuvaa magnusteihin ja apinoihin. Käytiin myös syöttämässä kenguruja puistomaisella alueella ja saatiin otettua Mikelle kuva, jossa hän ja äitikengu on kääriytyneenä samaan huiviin ja beibikengu pureskelee huivin hapsuja. Nää epelit oli kyllä niin kesyjä, että pikkulapsetkin niitä paijaili eivätkä välittäneet mitään. Jos meno meni liian villiksi, beibikengu pakeni emonsa pussiin hetkeksi rauhoittumaan. 

Että tällainen eläinpläjäys tänään!

Viidakkokirja - Apinalalu

Uuden vuoden kujeet

Uusi vuosi, uudet kujeet! Uusi vuosi tarjoaa uuden startin ja tilaisuuden aloittaa puhtaalta pöydältä. Viime vuonna aloitin vuoden jo valmiiksi negatiivisella asenteella, tänä vuonna taas innosta puhkuen ja positiivisesti ajatellen; päätin, että tänä vuonna tulen olemaan onnellinen. 

Mun tavoitteet vuodelle 2015 on muhineet jo melkein puoleen väliin tammikuuta ja suurin syy siihen on ollut kiire. Viikossa palattiin Australiasta Jyväskylään, pakattiin kamat ja laitettiin koti valmiiksi Helsingissä. Itse muutto onnistui varsin kivuttomasti, sillä tavarat saatiin pakattua ajoissa (kiitos Äiti!) ja Jyväsmuutot hoiti homman mallikkaasti kotiin. Aina aikaisemmin olen itse hoitanut muuton perheenjäsenten avustuksella ja onhan se ollut melkoista ähellystä ja ramppaamista... Tiukan kuurauksen ja puunauksen jälkeen kämppä näytti jo tosi kivalta ja tavaroiden paikoilleen saamisen jälkeen alkoi tuntuakin jo ihan kodilta. Vain muutama laatikko on enää täällä pyörimässä ja kunhan IKEAn reissu saadaan tehtyä, on kotimmekin valmis tähän vuoteen. 

Mulla kesti aika pitkään pohtia omia uuden vuoden lupauksia tälle vuodelle myös sen takia, että halusin luvata itselleni jotain, minkä pystyn oikeastikin pitämään. Pari viimeistä vuotta on ollu tosi hektisiä, ennalta-arvaamattomia ja olen liikkunut paljon, mikä asetti omat haasteensa koko vuoden kestäville rutiineille. Tämä vuosi on kuitenkin tarkoitus pysyä paikoillaan ja rakentaa omia ympyröitä Suomessa.

Koska tarkoitus muuttoon ja kaikkiin näihin muutoksiin löytyy kotisohvalta jännittämässä Chelsea-peliä, on mulla ja Mikella yksi iso tavoite tälle vuodelle: Rakentaa elämä, joka mahdollistaa meidän jäädä pysyvästi Suomeen. Vuoden lopussa ollaan jälleen tienhaarassa, ja sillon tulee päättää viekö tie syvemmälle pohjoiseen Suomeen vaiko onko varattava lentoliput rapakon toiselle puolelle. Tämä on ihan järjettömän iso ja laaja tavoite, joka onnistuakseen vaatii työtä ja vähän onneakin. Mutta sitä saa mitä tilaa ja me yritetään! 

Omat diipimmät tavoitteet ovat oppia vielä enemmän itsestä; mitä haluan tehdä isona ja missä haluan olla hyvä. Löytää ne jutut, mitkä tuo minulle onnea? Pinnallisempia tavoitteita on päästä irti materialismista ja pysyä tikissä koko vuosi. Oon saanut omantunnonkolkutuksia mun ostosten rönsyilystä ja päätin, että harkitsen enemmän ostoksiani tästä lähtien. Ja perus hyvintointitavoite; ei vuoristorataa kunnon kanssa vaan pyrkimys tasaiseen ja nousujohteiseen vuoteen suorituskyvyn osalta. Mukava mix kaikkea; voimaa, kestävyyttä ja liikkuvuutta :) 

Eikö olisi mahtavaa, jos jokaisena auringonlaskuna voisi olla tyytyväinen päiväänsä? Kaikki ei läheskään aina mene suunnitelmien mukaan, mutta ainakin voisi ajatella, että parhaani yritin. Näillä suunnitelmilla mennään, wish me luck! 

Tavoitteellista sunnuntaita <3

Zero 7 feat. Jose Gonzales - Futures 

Suomessa taas!

Kaksi kuukautta Australiassa vilahti ohi niin nopeasti. Nyt ollaan palattu takaisin Suomen talveen ja mulla löytyi se kadotettu joulumieli vihdoikin. Tää valkoinen maisema ja pimeät illat on vaan niin tunnelmallisia! Talo oli vielä koristeltu jouluisesti ja vihdoin sain syödä riisipuuroa ja luumukiisseliä, vuosi pelastettu!

Matka Sydneystä Jyväskylään sujui onneksi varsin sulavasti, vaihto oli vain Singaporessa ja Helsinkiin saapui kukonlaulun aikaan kaksi väsynyttä ja kärttyisää matkalaista. Onneksi pääsimme siskopuoleni kotiin aamupalalle ja voin sanoa että hänen ja aviomiehensä leipomat muffinsit ja pirtelöt olivat ylivoimaisesti parasta, mitä oltiin saatu suuhumme pariin vuorokauteen ja olo oli ihan eri pienen aamiaisbreikin jälkeen :) 

Aamupalalta matka ei suinkaan jatkunut kotiin vielä, vaan lähdimme katsastamaan uuden vuokra-asuntomme, siis tulevan kotimme Helsingissä! En ollut itse nähnyt kämpästä kuin muutaman kuvan ja pohjapiirroksen, Mike oli käynyt asunnossa juuri ennen lähtöämme. Olin aika jännän äärellä että mihinkäs nyt on tullut lusikkansa työnnettyä, sillä vuokrasoppari piti kirjoittaa vuodeksi. Riskillä mentiin, mutta asunto oli onneksi meille sopiva, stressasin taas turhaan. Pienempi tosin kuin yksikään edeltäjänsä, mutta eiköhän me siitä saada meille passeli kotikolo. 

Jyväskylässä saatiin muutama päivä vaan olla ja nautiskella talvimaisemasta ja pakkasesta, ihanaa! Ulkona on niiiin kaunista! Jet lag tietysti tuntui, simahdin ensimmäisinä iltoina jo kuudelta illalla ja nukuin kellonympäryksen...Paljon on ollut kuitenkin myös järjesteltävää; muuttoauto tulee jo huomenna aamulla ja siihen mennessä pitäisi paitsi päättää mitä ottaa mukaan, myös pakata ja suojata ne. Mulla alkaa samalla myös armoton työnhaku Helsingistä. Jos joku tietää avoimia fysioterapeutin tai liikunnanohjaajan jobeja pääkaupunkiseudulta niin vinkkejä otetaan enemmän kuin mielellään vastaan! ;)

Kiireinen ja haastava vuoden aloitus siis edessä. Olen kuitenkin innoissani muutosta, sillä saan aloittaa vuoden puhtaalta pöydältä ja rakentaa elämäni Hesassa juuri sellaiseksi kuin itse haluan! En malta odottaa sitä päivää kun tavarat on paikoillaan ja voin lähteä lenkkeilemään ja tutustumaan uuteen asuinkaupunkiin kuin turisti konsanaan puhelimen kartat nenän edessä :)

Sormet ristiin, että huomenna kaikki sujuu mukavasti; peilit pysyvät ehjinä ja sormet sulana, ei ole tuo -20c nimittäin kaikkein mukavin muuttokeli! Ja muistakaa ihmiset nyt nauttia auringosta, sitä ei turhan usein näillä kulmilla näe! x

Sia - Little black sandals

Vuosi 2014

Mulla on ollut tapana kirjoittaa vuosikirje, johon summaan koko vuoden tapahtumat ja fiilikset. Olen saanut palautetta, että se on mukavaa luettavaa, mutta ennen kaikkea se on tärkeää minulle itselleni. Pidemmän kirjeen olen lähettänyt perheenjäsenille ja hyville ystäville ja tämän version päätin jakaa täällä. Koska blogi on alkanut vasta syksyllä, saattaa vuosikirje tuntua aika irralliselta, varsinkin jos minua ei tunne. Jostain on kuitenkin aloitettava!

Tätä vuotta on vaikea pistää pakettiin, sillä vuosi 2014 on ollut yhä hurjempi ja jyrkempi vuoristorata kuin edeltäjänsä. Kirjoitin ja pähkäilin tätä pidempään kuin yhtäkään aikaisempaa vuosikirjettä. Ajattelin, ettei reissuvuoden 2013 jälkeen mikään tunnu miltään. Kuinka väärässä olinkaan. 

Vuosi 2014 vaihtui hyvän ystäväni kanssa pienessä takapajulassa Keski-Suomessa. Lähtökohdat eivät olleet ihanteelliset jo valmiiksi negatiivisen asenteeni ansiosta mutta hyvän tyypin seurassa vuosi vaihtui mukavasti. Mun miinusmerkkinen moodi jatkui koko alkuvuoden; halusin takaisin Australiaan, ikävöin poikaystävääni, arki tuntui tavallistakin tahmeammalta ja kaipasin omaa tilaa asuessani vielä porukoiden luona. Palaset alkoivat kuitenkin loksahdella paikoilleen, kun sain tuntityön fysioterapeuttina sekä kaksi ryhmänohjaushommaa (vihdoin sisään kuntosalille jonne halusin, jes!) ja helmikuun puolessa välissä muutin omaan vuokrakämppään. 

En millään olisi halunnut Suomea. Mietin miksi kaipasin tätä kaikkea Aussivuotenani; pohjoinen ja pimeä Suomi oli tänä talvena varsin kaukana kuvitelmieni talven ihmemaasta ja mikään täällä ei ollut muuttunut. Jotain oli kuitenkin muuttunut ja se olin minä. En ollut enää opiskelija, ison kaveripilven ympäröimänä ja kalenteri täynnä tanssitreenejä, kisoja ja ja esiintymisiä. Tuntui, ettei minulla ollut mitään täällä. Katkerasti vertailin mielessäni lamaista junttila-Suomea ja hyvin porskuttavaa trendikästä Australiaa. 

Paluu tanssiin ei enää houkuttanut, hohto oli kadonnut ja käytännön järjestelyt työn klo 8-21 välillä haastavat. Ilonpilkahduksia kevääseen kuitenkin toivat poikaystävän vierailu ja meidän Lapin reissu. Oli piristävää nähdä oma kotimaa ulkomaisen silmin, kun lumi ja jää on jotain kaunista ja ihmeellistä. Mike viipyi muutaman viikon, kunnes osat vaihtuivat ja minä jäin rannalle ruikuttamaan toisen reissatessa seuraavat kaksi kuukautta ympäri Europpaa.

Vappu oli ensimmäinen juhla mitä todella odotin tänä vuonna. Ensinnäkään vuonna 2013 ei sitä vietetty ja toiseksi nyt saataisiin viimein yhteinen elämä Jyväskylässä alkamaan! Mike hurmasi heti kaikki kaverit niinkuin perheenjäsenetkin ja kertoi jopa pitävänsä Jyväskylästä! Alku oli kuitenkin kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista. Työpaikka oli hakusassa, Miken huutokauppapyörä oli jatkuvasti rikki ja viimeinen isku päin kasvoja tuli poliisilta; mun aussipoikaystävällä ei ole mitään asiaa jäädä Suomeen jos työtä ei löydy kolmen kuukauden sisällä. Pipo kireellä mentiin, mutta ensimmäinen duuni löytyi onneksi suhteellisen helposti ja nopeasti. Vaikka kyseessä oli osa-aikainen työ, jota ei varmasti olisi kumpikaan tehnyt jossei olisi ollut pakko, oli tästä rumbasta kuitenkin loppupeleissä hyötyä, sillä hakemuksia saatiin eteenpäin. 

Kesää vietettiin toukokuun lämmön jälkeen hyisissä merkeissä mutta siitä huolimatta Juhannus vaihtui ihanan perinteisesti ystäväviemme sekä heidän perheensä luona. Aamuun asti nautittiin savusaunasta, mökkeilystä, 10 tikkua laudalla pelistä sekä yöttömästä yöstä. Juhannuspäivänä kurvailimme Savoon näyttääksemme tälle uudelle maahanmuuttajalle, ettei suomalaiset todella ole hiljaista kansaa sekä syömään n. tusina lettua per pää.

Meillä oli paljon suunnitelmia tälle vuodelle; kuinka Suomesta käsin kävisimme Lontoossa ja San Sebastianissa. Mikään näistä ei kuitenkaan toteutunut. Tästä sisuuntuneina päätimme ottaa alle vanhan kunnon Rellun ja lähteä köröttelemään pohjoismaihin! Reissasimme viikon aikana Ruotsin läpi Åren kautta Norjan vuonoille ja Tukholman kautta takaisin. Näimme upeita vesiputouksia, viihdytimme itseämme zip liningilla (vaijerilasku) ja patikoimme aivan käsittämättömissä maisemissa. Yöt nukuimme retkiperiaatteen mukaisesti teltassa ja aamupala (plus lounas + illallinen) kokattiin trangialla. Vaikka puuduttavaa ajamista oli todella paljon, oli reissu kuitenkin sen arvoinen ja kaivattu hengähdystauko meille molemmille. 

Isoja päätöksiä oli kuitenkin tehtävä, kun Mike sai työtarjouksen Helsingistä. Pitkitimme päätöstä vastata ja pähkäilimme asiaa joka kantilta niin pitkään, että alustavasti jo päätimme vastata kieltävästi. Norjan vuoristoilma kuitenkin selvitti ajatuksia ja totesimme tuon työn olevan luultavasti ainoa oljenkortemme jäädä Suomeen, siispä Mike otti työn vastaan. Yritimme kaikesta huolimatta nauttia Suomen lämpimästä kesästä täysin rinnoin mökkeillen. Meillä vieraili myös kaveri Ausseista muutaman viikon ajan loppukesästä, jolle yritimme parhaamme mukaan näyttää Suomen parhaita puolia mukaanlukien rallit, seikkailupuistot ja kesäinen luonto sekä savumuikut, vaihtelevalla menestyksellä  ;)

Syksy saapui vähän salakavalasti tänä vuonna. Työt vaan jatkui ja lisääntyi mutta mitään dramaattista koulun alun kaltaista muutosta ei tullut. Viikot täyttyivät ohjauksista viikolla sekä viikonloppuisin ja asiakastyöstä arkipäivisin. Suurin muutos oli toki Miken muutto Helsinkiin. Mietin dejavun kourissa matkakeskuksella, että onpa mun elämä epäreilua kun TAAS mun luota lähdetään. Mike osasi kääntää mulle kultareunan; tämä on vaan väliaikainen järjestely, kolme kuukautta, ja nähtäisiin aina viikonloppuisin. Toisekseen mulla on vierelläni ihminen, joka on tullut toiselta puolelta maailmaa asuakseen toisessa, vieraassa kaupungissa, jotta voi nähdä mua edes 2/7 päivää viikossa. Kaippa mä olenkin vaan aika onnekas ;) 

Muutin takaisin Äidin helmoihin lokakuuksi, sillä Australiaan lähdettiin marraskuun alussa. Sinne paluu oli niin luonnollista; poikaystäväni palasi kotiin, me saimme majoittua hänen perheensä ihanassa kodissa, oli kesä taas ja ystäväni Millakin vielä Sydneyssä. Tein aikalailla taustatyötä omista työmahdollisuuksistani ja vakuutuin siitä, että minulla on täydet mahdollisuudet työskennellä Ausseissa fyssarina jos niin haluan.

Sydneyn loman aikana juhlittiin kaksissa ihanissa häissä, vietettiin paljon aikaa kavereiden kanssa ja vaan oltiin. Perheen kanssa vietettiin mukava, ruoan- ja nauruntäyteinen joulu ja kaveriporukalla otettiin uusi vuosi vastaan Cronullan rantamaisemissa. Kaiken kaikkiaan aivan ihana kaksi kuukautta takana. Rento, aktiivinen ja aurinkoinen loma oli juuri sitä, mitä me molemmat kaivattiin. 

Vuoden haasteenani on ollut oppia ajattelemaan positiivisesti ja arvostamaan hyviä asioita elämässäni. Minulla on onni olla lähellä perhettäni ja ystäviäni Suomessa, arvostan sitä nyt enemmän. Suomalaiset on hyviä ihmisiä; tunnollisia, rehellisiä ja suoria ja meillä on asiat hyvin.

Voisi sanoa, että tämä on ollut suurien muutoksien vuosi. Pitkälle vuotta ajattelin, että tämä on jotenkin pelkkää siirtymävaihetta koko aika, kaikki on vaan väliaikaista enkä rakenna mitään pysyvää, en pääse eteenpäin. Nyt oon kuitenkin hyväksynyt että se on elämää kaikki. Ja onhan sitä saavutettukin; oon aloittanut työelämän kunnolla työskennellen täysipäiväisesti fysioterapeuttina vuoden ensimmäisestä arkipäivästä lähtien, vienyt ryhmänohjaustaidot toiselle tasolle, vaihtanut osoitetta kolmesti, ollut mukana yhdessä maahanmuutossa ja viettänyt kuudesosan vuodesta ulkomailla. 

Kiitos kaikille vuoden 2014 muruille <3 Vuosi 2015 tulee olemaan uusi seikkailu ja taistelua Suomessa elämisen puolesta! :)

Salla x