Linnailua

En vaan saa tarpeekseni näistä Lontoon muistoista ja kuvista. Päätin kuitenkin jakaa vielä nämä maaseutu-kuvat. Lähdettiin siis junalla Lontoon rajojen ulkopuolelle hakemaan sitä  "oikeaa englantilaista " fiilistä. Loppuen lopuksi en nyt tiedä kuinka paljon me sitä löydettiin 25 mailin säteellä mutta yksi huippukokemus joka tapauksessa. 

Junamatkalla nähtiin Lontoon monet muodot; ne vähemmän hehkeät alueet ja toisaalta myös ne luksusalueet, joiden jälkeen maisema vaihtui vihreiksi avaroiksi pelloiksi lampaineen. Puolenpäivän maissa olimme hyvillämme, että olimme lähteneet aikaisin liikkeelle ja saavuimme Etonin kylään ennen suurinta turistiryöppyä. Kylässä oli varsin rauhallinen ja seesteinen tunnelma (ainakin Lontooseen verrattuna) ja lähdimmekin aivan omassa rauhassa kiertelemään ensiksi Etonia ja Collegen tiluksia, myöhemmin lähtisimme tutkimaan päänähtävyyttä, Windsorin linnaa. 

Tällä lomalla ei katsottu yhtään sen perään mitä suuhumme pistettiin vaan makusteltiin kaikkea mitä eteen tarjottiin. Mike oli jo tyytyväinen kun sai kupin hyvää kahvia kätensä ja minä sitten julkisesti ilmoitin makeanhimoni ja niinhän siinä kävi että englantilaisen toffee-kaupan tullessa vastaan ei vaan voitu kävellä ohi. Ja hei oikeesti niitä makuja! Irish cream, maple nut ja joku mansikka vaahtis tai joku en edes muista kun melkein lähti taju näitä syödessä, niin hyvää oli!

Lähestulkoon kaikki britannian merkkihenkilöt ovat käyneet Etonin collegen, mukaanlukien kuninkaallisperheen prinssi Harry ja William sekä Winston Churchill. Nykyään Eton College on sisäoppilaitos 13-18-vuotiaille pojille. En pistäis pahitteeksi, jos koulu olis tällainen, nimittäin aikas hulppea opinahjo heillä.  

Eikö ole hassua, miten paljon alkaa ihminen kaivata vihreää talven jälkeen? Olin ihan intopinkeänä vihreästä ruohosta, joten kukkivat kirsikkapuut teki musta täyden riemuidiootin. Oli vaan niiiiin nättiä! Tosi hyvä aika visiitille, hehkutin vaan jatkuvasti et "täähän on ihan kuin Japanissa!" Musta on tullu semmonen kukkahörhö mut hei katsokaa nyt tuota kukkaloistoa (tähän sellainen emoji, jolla silmien sijalla sydämet). Koko paikasta vaan huokui ylellisyyttä, historiaa ja alkavaa kevättä.

Lähdettiin kävelemään kohti itse nähtävyyttä Windsorin linnaa ja kauan kadoksissa olleet turistit löytyivät. Linnalla oli jo täysi rähinä päällä ja sisälle yli 40 minuutin jonot. Päätimme ihastella linnaa ulkopuolelta ja käydä täyttämässä vatsamme sympaattisessa vanhassa pubissa, jonka ulkoseinä oli käytännössä pelkkää kukkaa (taas kasveja, t.kukkahörhö). Omilla autoilla Windsoriin tulijat olivat näemmä varakasta sakkia; huonoin kulkupeli parkissa taisi olla tuliterä audi, joka sekin kalpeni muiden kaarojen rinnalla. 

Olimme kuulleet, että itse kuningatar Elisabeth II tulee Windsoriin viettämään aikaa emmekä voineet kuvitella mitään hyvää syytä miksi ei, paikka on rauhallinen ja kaunis, tai niin ainakin toivon sen olevan muurien sisäpuolella. Huomasimme kuitenkin kuningasperheen viirin linnan katolla, joten kuningatar oli ilmeisesti tullut viikonloppua viettämään maalle tuona päivänä. Punaisiin pukeutuneet vartijat vahvistivat epäilyt. Windsorin suuruudesta emme oikein päässeet jyvälle, sillä aluetta oli mahdoton kiertää jalan. Ilmeisesti osa linnan puutarhastakin oli suljettu juurikin kuningattaren vierailun vuoksi. Kaiken kaikkiaan ihana kylä käydä, suosittelisin kuitenkin vierailemaan arkena, mikäli ei halua, että lähes jokaisessa kuvassa on enemmän turistien naamoja kuin itse paikan kulttuuria. Linnaseikkailut jääköön ens kertaan!

The Beatles - Here comes the sun

Chelsea!

Monilla on joku tietty päämäärä, jonka takia Englantiin matkustaa; toisilla se on käydä maailmankuuluissa musikaaleissa, toisilla shoppailla täysiä päiviä Primarkissa ja joillain se on nähdä laadukasta futista livenä. Meillä kävi tuuri ja saimme liput loppuunmyytyyn Chelsea vs Stoke peliin lauantaille Fulhamin stadionille kiitos paikallisen ystävän. Liput olivat siis kausikorttilaisten vakiopaikkalippuja, joita he eivät käyttäneet lomiensa tms. vuoksi. Ohjeena oli vain yksinkertaisesti; älä hukkaa tätä lippua. Pala kakkua. Kun homma hoidetaan perinpohjaisesti hyvin, päivä siis alkaa jo varhain lämmittelypelin muodossa pubissa, josta matka jatkuu jättimäisen Chelsea-megafanikaupan lävitse toiseen pubiin maistelemaan, josko se sama olut olisikin erimakuista siellä. Matkaan tarttui itselleni elämäni ensimmäinen pelipaita, joskaan en saanut täysin haluamaani sinistä naisten mallia vaan piti tyytyä vieraspelipaitaan ruotsivärein. Kuulema se väri ei kuitenkaan ole niin justiinsa, kunhan joukkue on oikea ja malli paljastaa, että olet kauniimman sukupuolen edustaja. 

Villeintä lämmittelyä tarjosi tosifanien kantapaikka stadiumin kupeessa, jossa tunnelma oli kyllä kuin villissä lännessä. Paikka oli tupaten täynnä, ikkunat huurussa ja sisällä vain virallisen fanijärjestön jäseniä mutta suomalaista henkkaria mahduin itsekin mukaan. Täältä oli suorastaan helpotus päästä ulos ja talsia kohti stadiumia. Mulla oli kuitenkin jatkuvasti kylmä Englannissa ja automaationa vedinkin hanskoja käteen ja pipoa päähän heti kun mahdollisuus tuli. Muutama sekuntia myöhemmin nainen tulee mun luokse heiluttaen sitä älä missään nimessä hukkaa tätä -lipun kanssa. Vaikka halusin vain vajota maan alle, nappasin kortin naiselta, huikkasin kiitokset ja lähdin porhaltamaan eteenpäin naama punaisena. Olin aika kilttiä tyttöä sen illan ajan lippujnhankkijalle, joka onneksi ei kuitenkaan ripittänyt minua, kävihän onni onnettomuudessa. Itse stadioni oli aivan huikea. 40 000 äänekästä katsojaa piti tunnelmaa yllä ja Chelsea rökittikin Stoken maalein 2-1 ja Miken naamalla ollutta onnellista virnistystä ei olisi pyyhkinyt mikään.

Pelistä lähdettyämme päätimme pyöräillä myös illalliselle. Citybiket kun ovat lähes ilmaisia kulkuneuvoja ja tietyissä tilanteissa myös paljon nopeampia kuin julkisella liikenteellä liikkuminen. Jotain meni kuitenkin vikaan pankkikortilla ja automaatilla sählätessä ja lopputuloksena pyöriä saatiinkin käyttöön yksi liian vähän. Herrasmiehet eivät halunneet pistää mua hölkkäämään vaan tarjosivat seuraa jalkapatikkaan seuraavalle bussille. 

What a day it was! Kaiken kaikkiaan huippupäivä, peli tarjosi koko rahan edestä jännättävää ja saatanpa joskus lähteä ihan vapaaehtoisesti uudelleenkin mukaan ;)


1972 Chelsea squad - Blue is the Colour

My Name Is London Town

Terkkuset Lontoosta! Päätettiin Miken kanssa ottaa kaikki ilo irti pääsiäisen pitkistä pyhistä ja lentää britteihin. Vielä muutama vuosi sitten olin kovin skeptinen englantihössöttäjän jarru, eikä mua olisi voinut vähempää kiinnostaa lähteä sateeseen katselemaan punaisia puhelinkoppeja ja hassusti marssivia kuninkaallisia vartijoita. Kuitenkin mun sisäinen indiana jones heräsi henkiin ja brittien kulttuuri ja saarivaltion tarjoamat seikkailut alkoivatkin kiinnostaa (suureksi osaksi Harry Potterien ansiota mutta annetaan poikaystävällekin vähän credittiä). Postauksia tulee useampi, sillä kuvamateriaalia on suhteellisen runsaasti, kiitos rakkaan olympuksen ja mun paparazzi-innostuksen. 

Isona etuna saatoimme majoittua Miken hurmaavan serkun luona Putneyssa kokonaiset viisi päivää ja kyyditkin järjestyi suhteellisen mukavasti mitenkäs muutenkaan kuin sinivalkoisin siivin. Meillä oli siis oma paikallinen Lontoo-opas mukavasti letkeillä aussiominaisuuksilla varustettuna sekä kourallinen kavereita, joiden kanssa kumota pale ale jos toinenkin. 

Ensimmäisenä päivänä suuntasimme tuubilla keskenämme Oxford Streetille hakemaan fiilistä ja lyhentämään shoppailulistaa heti alkuunsa. First things first, suuntasimme tietenkin ensimmäisenä Lillywhitesin megasporttikauppaan täydentämään Miken futisvarastoja ja aloittamaan mulle vastaava (jäi kyllä haaveeksi mutta kova oli yritys…). Muodikkaiden kevät hankintojen shoppailu ei tuona päivänä ollut kummoinenkaan succee mutta kiitettävästi pääsimme jo lomadieetin makuun täydellisillä Irish Cream jätskeillä ja suolaisilla crepeseillä katukeittiöstä. Illalla ohjelmana oli tietysti paikallinen Putney Pub Crawl ja sain huomata, että kovinkaan moni ikäiseni nainen ei viihtynyt samoissa pubeissa sillä valikoimassa oli lähinnä erilaisia oluita ja keski-ikäisten brittien iloista illanviettoa. Mulla ei ole mitään näitä kumpaakaan vastaan ja omalla porukalla meillä olikin aina superhauskaa. Reissun aikana seuraan liittyi milloin Lontoossa asuvat toverit, milloin Ausseista tutut tyypit ja Miken serkkupojat. 

Toinen päivä startattiin perinteisesti hillopaahtoleivän voimin ja suuntasimme kohti nähtävyyksiä. Mulle kuitenkin jännittävin asia tuona päivänä oli kaksikerroksiseen punaiseen bussiin astuminen, oli sen verran jännä juttu että piti ihan ryömimällä tehdä sisääntulo:D joka tapauksessa sieltä ylhäältä on tosi jees seurata maisemia ja vaan ihmetellä suurkaupungin menoa. Meillä oli melkoinen urakka käydä kaikki must see-nähtävyydet läpi päivässä mutta urhoollisesti taapersimme Buckinghamin Palacelta Westminsterille, Big Benille, London Bridgelle ja edelleen Tower of Londonille. 

Täysin vahingossa osuttiin paikalle tähän marssiin ja ulkona pidettävän pääsiäismessun aikaan. Porukkaahan oli tietysti kuin pipoa ja vaikka omasta mielestäni nuo punanutut ovatkin jopa huvittavan näköisiä marssiessaan kuin tinasotilaat, ei tietä raivanneilta ratsupoliiseilta irronnut hymyn häivääkään. Emme nähneet vahdin vaihtoa palatsilla koska noin tuhat päätä oli edessä, mutta saimme tehdä ihan oman kuninkaallisen kierroksemme Buckinhamin palatsin edessä, sillä vuokrapyörinemme osuimme juuri liikennesulun etunenään. Siitä kun liikenne päästettiin takaisin tielle, oli kadut reunustettu ihmisillä ja saimme oman tähtihetkemme ja kuninkaallisheilutuksemme pyöräillessämme reteästi palatsin edestä. Ainakin näin minä sen näin mielessäni, onhan tietysti mahdollista, että näytettiin lähinnä hikisiltä reppureissaajilta halpojen kaupunkijopojen selässä :D

Tiedättekö sen tunteen, kun katsoo jotain kolmattatoista mahtavan näköistä rakennusta eikä enää edes jaksa miettiä miksi se on siinä? Täytyy myöntää että mulla meni täysin jauhot ja vellit sekaisin kuka pamppu asuu missäkin palatsissa. Rinssi siellä, kuningatar täällä, lomalla tuolla ja vihitty täällä. Matkailu avartaa ja nyt ehkä luenkin uutisia Englannin kuningasperheestä ihan uudella mielenkiinnolla. Olen tottunut olemaan aina reissussa se osapuoli, joka ottaa selvää etukäteen ja suunnittelee tarkkaan, mistä mennään miten mennään ja millä mennään. Kerrankin ei tarvinnut! Ehkä sen vuoksi olinkin niin aivot narikassa... Pojat sai hoitaa kaiken järjestelyn ja minä vaan peesasin :) toimiva työnjako näinkin päin! 

Kameraa ulkoilutin parhaani mukaan vaikka epäonneksemme päivä olikin melkoisen harmaa. Nälän yllättäessä lähdimme metsästämään hyvät arvostelut saanutta pubia kartan kanssa vain huomataksemme, että se on kiinni kiirastorstain kunniaksi. Muutama samanlaista tarinaa myöhemmin metsästimme ruokaa lähinnä hyvien tuoksujen perässä hiljaisilta kaduilta toiselle ja loppu hyvin kaikki hyvin, saimme itsemme enemmän kuin kylläisiksi englantilaisilla ale piella ja draamalta vältyttiin. 

Reg Meuross - My name is London town