Elämää viikonlopusta viikonloppuun. Perjantain odotusta siitä asti, kun herätyskello pärähtää maanantai aamuna työviikon alkamisen merkiksi. Tasainen puurtaminen viikolla ei tunnu huolettomalta elämältä, vaikka elämän peruspilarit olisivatkin paikallaan. Eihän aikuisena pitänytkään olla huoletonta; sanotaan, että 18 veenä vastuu ja velvollisuudet alkavat vapauksien rinnalla ja huoleton lapsuus on takana päin.
Aloin miettiä huoletonta elämää ja minieläkkeen käsitettä lukiessani Timothy Ferrissin kirjaa 4 tunnin työviikko. En ole edes puolessa välissä vielä ja kirja on jo pistänyt ajatukseni uusille urille. Isoimpana ajatuksena minulle tällä hetkellä on pitkä työelämä ja minieläke. Tarkoituksenani ei ole nurista työssä jaksamisesta, itsehän olen vasta alkumetreillä, vaan miettiä keinoja tulevan varalle. Onko mitään järkeä raataa 40 vuotta, säästää paljon rahaa ja eläkkeelle päästessä olla täysin puhki fyysisesti ja psyykkisesti? Riskeerata terveys ja ihmissuhteet uran vuoksi ja kuusikymppisenä olla yksin ja käydä tk:n vastaanotolla vain jotta näkisi ihmisiä? Eikö olisi parempi ripotella matkan varrelle hengähdystaukoja ja toteuttaa unelmiaan kun vielä on nuori ja terve?
Vietimme viikonloppuna tämän viikon huolettoman 24-tuntisen Tampereella näiden kahden söpöläisen kanssa. Oli delfinaariota, metrilakun mättämistä, Pyynikin maisemia ja tietty niitä parhaita Pyynikin munkkeja. Kirsikkana kakun päällä drinksut SkyBar Morossa Tampereen torni-hotellin huipulla sekä uskomattoman hyvä illallinen 25 kerrosta alempana olevassa ravintolassa. Parasta oli kuitenkin ne tyhmät jutut, retardimaiset kuvat sekä kommellukset, joita syntyy kun pistetään yhteen tämä nelikko, uunijäätelö ja lentävät ruokailuvälineet. Sain elinikää taas viisi vuotta lisää.
Itseään pitää hemmotella. Ei jatkuvasti, mutta silloin tällöin ja oikeissa paikoissa. Ei aina vain onnistumisen jälkeen, joskus myös silloin kun on vaikeaa. Sen ei tarvitse olla spektaakkelimaista ja kallista, se voi olla pieniä asioita. Voi satsata siihen, että hetken aikaa voi olla huoleton.
Vaikka olen asettanut tällekin vuodelle tiettyjä tavoitteita ja teen joka päivä töitä päämäärieni saavuttamiseksi, olen oivaltanut, että matkasta pitää osata nauttia. En halua vuoden 2015 olevan vuosi, jonka muistan Helsingissä asumisesta ja työnteosta. Olen kuullut, että moni katuu vanhempana sitä, että uhrasi niin paljon aikaansa työnteolle elämässään muiden tärkeiden asioiden kustannuksella. Tottakai työ on välttämätöntä ja parhaimmillaan hyvin antoisaa ja palkitsevaa. Riittävällä määrällä mammonaa luodaan hyvä pohja elämälle ja haetaan taloudellista huolettomuutta. Jollain lailla olisi vain löydettävä se kultainen keskitie, jotta burnoutin sijasta muistissa olisi saavutukset ja huippuhetket uralla sekä elämässä työn ulkopuolella. Tarkoitan tässä vain sitä, että ahkeruudellekin voi laittaa rajat ja tärkeysjärjestys tulisi muistaa pitää mielessä.
Haluan siis muistaa elämyksiä ja hauskoja hetkiä. Onneksi on kamera, jolla niitä voi ikuistaa ja siten helpottaa muistamista ;) Näyttääkö nämä tyypit vielä elämäänsä kyllästyneiltä tai siltä kun tuupertuisivat työtaakan alle millä hetkellä hyvänsä? Ei minusta, nämä tyypit nauttii elämästä!
Aloin miettiä huoletonta elämää ja minieläkkeen käsitettä lukiessani Timothy Ferrissin kirjaa 4 tunnin työviikko. En ole edes puolessa välissä vielä ja kirja on jo pistänyt ajatukseni uusille urille. Isoimpana ajatuksena minulle tällä hetkellä on pitkä työelämä ja minieläke. Tarkoituksenani ei ole nurista työssä jaksamisesta, itsehän olen vasta alkumetreillä, vaan miettiä keinoja tulevan varalle. Onko mitään järkeä raataa 40 vuotta, säästää paljon rahaa ja eläkkeelle päästessä olla täysin puhki fyysisesti ja psyykkisesti? Riskeerata terveys ja ihmissuhteet uran vuoksi ja kuusikymppisenä olla yksin ja käydä tk:n vastaanotolla vain jotta näkisi ihmisiä? Eikö olisi parempi ripotella matkan varrelle hengähdystaukoja ja toteuttaa unelmiaan kun vielä on nuori ja terve?
Vietimme viikonloppuna tämän viikon huolettoman 24-tuntisen Tampereella näiden kahden söpöläisen kanssa. Oli delfinaariota, metrilakun mättämistä, Pyynikin maisemia ja tietty niitä parhaita Pyynikin munkkeja. Kirsikkana kakun päällä drinksut SkyBar Morossa Tampereen torni-hotellin huipulla sekä uskomattoman hyvä illallinen 25 kerrosta alempana olevassa ravintolassa. Parasta oli kuitenkin ne tyhmät jutut, retardimaiset kuvat sekä kommellukset, joita syntyy kun pistetään yhteen tämä nelikko, uunijäätelö ja lentävät ruokailuvälineet. Sain elinikää taas viisi vuotta lisää.
Itseään pitää hemmotella. Ei jatkuvasti, mutta silloin tällöin ja oikeissa paikoissa. Ei aina vain onnistumisen jälkeen, joskus myös silloin kun on vaikeaa. Sen ei tarvitse olla spektaakkelimaista ja kallista, se voi olla pieniä asioita. Voi satsata siihen, että hetken aikaa voi olla huoleton.
Vaikka olen asettanut tällekin vuodelle tiettyjä tavoitteita ja teen joka päivä töitä päämäärieni saavuttamiseksi, olen oivaltanut, että matkasta pitää osata nauttia. En halua vuoden 2015 olevan vuosi, jonka muistan Helsingissä asumisesta ja työnteosta. Olen kuullut, että moni katuu vanhempana sitä, että uhrasi niin paljon aikaansa työnteolle elämässään muiden tärkeiden asioiden kustannuksella. Tottakai työ on välttämätöntä ja parhaimmillaan hyvin antoisaa ja palkitsevaa. Riittävällä määrällä mammonaa luodaan hyvä pohja elämälle ja haetaan taloudellista huolettomuutta. Jollain lailla olisi vain löydettävä se kultainen keskitie, jotta burnoutin sijasta muistissa olisi saavutukset ja huippuhetket uralla sekä elämässä työn ulkopuolella. Tarkoitan tässä vain sitä, että ahkeruudellekin voi laittaa rajat ja tärkeysjärjestys tulisi muistaa pitää mielessä.
Haluan siis muistaa elämyksiä ja hauskoja hetkiä. Onneksi on kamera, jolla niitä voi ikuistaa ja siten helpottaa muistamista ;) Näyttääkö nämä tyypit vielä elämäänsä kyllästyneiltä tai siltä kun tuupertuisivat työtaakan alle millä hetkellä hyvänsä? Ei minusta, nämä tyypit nauttii elämästä!
Rannalle - TCT & Jontte Valosaari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti