Suomi ikävää ja itsenäisyyspäivän juhlintaa

Kyllä se nyt on viimein iskenyt; ikävä.
Suurimpana syynä tietenkin viimeviikkoinen itsenäisyyspäivä ja tämän viikon lumipyryt. Toissijaisena syynä arjen aloittaminen täällä töiden alkaessa viime viikolla. Tämän postauksen kirjoittamisessa kesti viikko, sillä olin vielä Suomi100-päivänä niin tunteellisessa tilassa etten saanut mitään ulos.

Katselin tippa silmässä Suomi-kuvia omista arkistoistani itsenäisyyspäivää varten ja hanat aukesi oikein kunnolla autossa työmatkalla Finlandia-hymniä luukuttaessa. En ole kokenut olevani mitenkään erikoisen isänmaallinen aiemmin mutta ulkomailla asuessa Suomen puolesta on tullut puhuttua paljonkin ja aiemmin itsestäänselvät asiat on muistuneet mieleen arvokkaina. Lukuisia kertoja täällä on ihmetelty Suomen ilmaista yliopistoa ja opintotukia. Lukemattomia kertoja olen kertonut neljästä vuodenajasta, lumesta, revontulista, saunasta, järvistä, hiihtämisestä, kalsarikänneistä, vapusta ja juhannuksesta, salmiakista ja tietenkin mämmistä. Olen saanut kummastuneita katseita kertoessani keskivertaisesta 9 kahvikupin päivittäisestä kittaamistahdista tai 14 litran jäätelön nautiskelusta vuosittain per suomineito /suomijamppa.

Juhlistimme Sydneyssä itsenäisyyspäivää edeltävänä viikonloppuna Millan kanssa oikein urakalla kun samaa päivää ruuhkautti ihan kahdet Suomi100-bileet. Päivä käynnistyi Sydneyn Suomi-seuran risteilyllä, jossa meidät toivotti tervetulleeksi joulupukki veneen kokasta. Risteilyllä tarjoiltiin perinteisiä jouluruokia ja lonkeroa! Porukka oli sen verran australialaistunutta, että verkostoituminen oli helppoa ja vinkkejä jaettiin. Saimmepa mm. tietää, että Sydneyssä on aktiivinen pesäpallojoukkue! Tunsimme itsemme ihan keltanokiksi kun suurin osa risteilijöistä oli asunut Australiassa jopa kymmeniä vuosia. Sää oli Suomi-teemalle uskollinen ja 3 tunnin aikana oli sekä paistetta, sadetta että rankkasadetta. Loppuen lopuksi juoksimme Millan kanssa saman ympäri kääntyneen sateenvarjon kanssa kaikkien lätäköiden läpi laivalta juna-asemalle.

Illan toiset pippalot oli vapaaehtoisesti järjestetyt kaikille ilmaiset ja avoimet Suomi-bileet cityssä. Täällä oli menoa ja meininkiä ja pöytä notkui suomalaisista herkuista kun jokainen toi jotain tarjottavaa. Itse sen kummemmin ajattelematta toin Daimeja (Ikeasta tottakai), kunnes muistin, ettei ne edes ole suomalaisia... Facebookin mukaan juhlijoita oli ainakin 70 ja päinvastoin kuin risteilyllä, näissä pippaloissa olimme jo Aussi-veteraaneja; Suurin osa porukasta oli joko vaihdossa tai Working Holidaylla. Kajautimme Maamme-laulun porukalla, jota seurasi Finlandia-vodkashotti. Illan edetessä Antti Tuiskun reivit vaihtuivat Kuubalaiseen jatkopaikkaan. Ihan mieletöntä huomata, ettei olekaan yksin tässä kaupungissa! Hauska ilta toi mukanaan monta upeaa tuttavuutta. 

6.12 oli täällä täysin normaali humpday. Pistin aamulla ylpeänä Kalevalakorvikset korviin ja käytin Marimekkoa työlaukkuna, ihan koska Suomi. Potilaille mainostin itsenäisyyspäivää: osa tiesi mistä puhuin, eräs vanhempi rouva kuuli toistuvasti, että ole Irlannista ja toinen tokaisi, että on se aika pirullista sotia Tanskalaisia vastaan... Töiden jälkeen kokattiin lohta (leikittiin sen olevan Suomalaista tai vähintään Norjalaista mutta täältä kun ei saa kuin Tasmanialaista) ja keitettyjä perunoita tillillä. Olin kuullut, ettei Aussien luumuhillosta voi tehdä joulutorttuja mutta varoitukset kaikuivat kuuroille korville kun nakkasin haaleanpunaista hilloa taikinan keskelle. Lopputuloksena täysin uunissa räjähtänyt hillo ja kulmista palanut taikina. Seurasi tiukka viestittely ystävälle, joka lupasi tuoda mukanaan luumuhilloa Suomesta Jouluksi <3

Metsästin sinivalkoisia kynttilöitä joka paikasta tuloksetta. Tanssin voitontanssia kun lopulta löysin Big W:stä oikeanlaisen sinisen kynttilän valkoisen rinnalle! Illalla poltimme kynttilöitä samalla kun katsoimme Tuntematonta Sotilasta. Jännä nähdä, millainen on filmin uusin versio, tämä -85 tehty on aika raskas ja pitkä elokuva... dropsit Aussiperheelle että jaksoivat sen kokonaan katsoa! Suomalaisjoukkojen perääntyessä elokuvan lopussa he ihmettelivät, että eikö Suomi voittanutkaan sotaa? Yritin selittää, että Suomelle oli voitto saada pitää itsenäisyys ja suurin osa isänmaasta, vaikka Karjalan menetys harmittaakin suomalaisia yhä. 

Ikävä Suomesta on eniten ihmisiä, tottakai. Mutta kaipaan myös lunta, kynttilöitä, ajoissa olemista, parkkipaikan löytymistä helposti, valmiiksi maustettuja tuorejuustoja, salmiakkia, ruisleipää ja karjalanpiirakoita ja suomalaisia marjoja. Seuraa, jonka kanssa voi nauraa ruotsalaisvitseille ja joka ymmärtää sotien jättämät arvet isovanhempiimme. Kansaa, jonka sanomisiin voi luottaa ja jotka on ajoissa tai etuajassa. Suomalaiset, ootte kultaa <3

-S