Suomalainen fyssari vierailla vesillä

"Kyllä olen jo varmasti töissä ennen marraskuuta, mullahan on ammatti valmiina ja siellä on fysioterapeuteista pulaa. Ryhmäliikuntaa pääsen ohjaamaan saman tein kun mulla on Les Millsin lisenssit, ohjelmien kotipaikkakin on ihan naapurissa."

Äskeinen ajattelumalli ei ihan toiminutkaan täällä. Mutta ainakin siihen oli lisätty aimo annostus sitä kuuluisaa australialaista positiivisuutta! ;) Tähän mennessä olen 1/3 läpi fysioterapeutiksi rekisteröinnistä. Tähän pisteeseen pääseminen on vaatinut lähinnä paperisotaa. Jos viisumihakemus oli hankala täyttää niin kyllä on tämäkin tehty niin kettumaiseksi että voimasanoilta voi vain vaivoin välttyä. Olen käännättänyt ja todentanut papereita, tehnyt valituksen toimimattomasta nettisivustosta, soitellut ja chattaillyt Osuuspankin konttoritätien kanssa ulkomaanmaksuista enemmän kuin laki sallii ja pitänyt linjat kuumina fysioterapianeuvostoon. Kuukauden jälkeen ammattitaitoni on vihdoin tunnustettu ja sain luvan jatkaa rekisteröintiä. Seuraavana koitoksena on kirjallinen koe, jonka pääsen suorittamaan niinkin pian kuin maaliskuussa 2018. Sitten odotellaan taas vähintään kesäkuuhun, ostetaan lisää immuniteettia piikkien muodossa ja käydään vielä käytännön tentissä (oikeiden potilaiden kanssa toimiminen vaatii riittävän immuniteetin). 

Haku tuntuu välillä loputtomalta suolta. Ystävä ja kollega Millan sanoin "On tunne kun meitä testattaisiin koko ajan halutaanko me tätä tarpeeksi kovasti". On kuitenkin ehdottoman hyvä asia, että ulkomailta tulleiden terapeuttien ammattitaito testataan ja arvostan siinä Australiaa kovasti. Maaliskuinen testi jännittää jo nyt; mitä jos en 3,5 vuoden kokemuksenkaan turvin osaa vastata kysymyksiin? Entä jos en edes ymmärrä? Mielessä on kymmenen tuhatta kysymystä käytännön työstä; Miten raportoin? Minne lähetän potilaat jatkohoitoon? Mikä olikaan kantakenkä englanniksi? Täytyy vain luottaa, että kaikki selviää aikanaan. 

Toistaiseksi työnhakua on takana muutama päivä ja se on suureksi ilokseni alkanut lupaavasti. Pyrin pistäytymään fysioterapia- ja urheiluklinikoilla henkilökohtaisesti jättämässä CV:n ja olenkin saanut vain positiivisia vastaanottoja. Jo nimeni herättää kiinnostusta, joka johdattaa keskusteluun alkuperästäni ja syistä asua Australiassa. Suomalainen koulutustausta on ehdottomasti valttikortti, paitsi jos ei ole harmainta hajua missä Suomi sijaitsee ja sekoittaa sen Venäjään (tämäkin on tapahtunut). Ensimmäinen haastattelu on ensi viikolla, sormet ristissä siis! :)

Jumppapirkon ura ei ole vielä ottanut tulta alleen. Les Mills saleja ei olekaan ihan niin tuikitiheään Sutherland Shire-alueella kuin kuvittelin. Kaikkia muita ns. oman koreografian tunteja ohjatessa täytyy olla CERT3 Australian Fitness-liiton paperit. Eli ei siis riitä että on alunperin itseoppinut, sittemmin kursseja käynyt ja yhdeksän vuotta ohjannut suomalainen ryhmäliikuntaohjaaja. Lisäksi vaaditaan mm. ensiapukurssin käymistä. Jepjep, käyty on alle vuosi sitten; ”Missä?” -”Suomessa” -"Ei riitä” - niinpä tietysti. Mutta en aio lannistua! Bookkasin ensiapukurssin ensi viikolle ja kävin e-materiaaleja läpi tämän viikon. Ja täytyy sanoa, että oli kyllä hyödyllinen! Eipä käyty Punaisen Ristin kurssilla läpi mitä tehdä red back-hämähäkin puremalle tai kuinka hoitaa meduusan lonkeroiden polttamia. Olin kyllä kuullut ohjeita osaan näistä wild life- hätätilojen hoidoista, mutta myönnettäköön, että ”pissaa meduusan lonkeroiden päälle” ei ehkä täytä hyvän ensiavun kriteereitä (aion kyllä kysyä kurssilla onko tämä urbaanilegenda totta).

Job hunt jatkuu taas ensi viikolla, viikonloppuna seikkailua Canberrassa Millsin kanssa :) Ihanaa viikonloppua kaikille!

-S