Monilla on joku tietty päämäärä, jonka takia Englantiin matkustaa; toisilla se on käydä maailmankuuluissa musikaaleissa, toisilla shoppailla täysiä päiviä Primarkissa ja joillain se on nähdä laadukasta futista livenä. Meillä kävi tuuri ja saimme liput loppuunmyytyyn Chelsea vs Stoke peliin lauantaille Fulhamin stadionille kiitos paikallisen ystävän. Liput olivat siis kausikorttilaisten vakiopaikkalippuja, joita he eivät käyttäneet lomiensa tms. vuoksi. Ohjeena oli vain yksinkertaisesti; älä hukkaa tätä lippua. Pala kakkua. Kun homma hoidetaan perinpohjaisesti hyvin, päivä siis alkaa jo varhain lämmittelypelin muodossa pubissa, josta matka jatkuu jättimäisen Chelsea-megafanikaupan lävitse toiseen pubiin maistelemaan, josko se sama olut olisikin erimakuista siellä. Matkaan tarttui itselleni elämäni ensimmäinen pelipaita, joskaan en saanut täysin haluamaani sinistä naisten mallia vaan piti tyytyä vieraspelipaitaan ruotsivärein. Kuulema se väri ei kuitenkaan ole niin justiinsa, kunhan joukkue on oikea ja malli paljastaa, että olet kauniimman sukupuolen edustaja.
Villeintä lämmittelyä tarjosi tosifanien kantapaikka stadiumin kupeessa, jossa tunnelma oli kyllä kuin villissä lännessä. Paikka oli tupaten täynnä, ikkunat huurussa ja sisällä vain virallisen fanijärjestön jäseniä mutta suomalaista henkkaria mahduin itsekin mukaan. Täältä oli suorastaan helpotus päästä ulos ja talsia kohti stadiumia. Mulla oli kuitenkin jatkuvasti kylmä Englannissa ja automaationa vedinkin hanskoja käteen ja pipoa päähän heti kun mahdollisuus tuli. Muutama sekuntia myöhemmin nainen tulee mun luokse heiluttaen sitä älä missään nimessä hukkaa tätä -lipun kanssa. Vaikka halusin vain vajota maan alle, nappasin kortin naiselta, huikkasin kiitokset ja lähdin porhaltamaan eteenpäin naama punaisena. Olin aika kilttiä tyttöä sen illan ajan lippujnhankkijalle, joka onneksi ei kuitenkaan ripittänyt minua, kävihän onni onnettomuudessa. Itse stadioni oli aivan huikea. 40 000 äänekästä katsojaa piti tunnelmaa yllä ja Chelsea rökittikin Stoken maalein 2-1 ja Miken naamalla ollutta onnellista virnistystä ei olisi pyyhkinyt mikään.
Pelistä lähdettyämme päätimme pyöräillä myös illalliselle. Citybiket kun ovat lähes ilmaisia kulkuneuvoja ja tietyissä tilanteissa myös paljon nopeampia kuin julkisella liikenteellä liikkuminen. Jotain meni kuitenkin vikaan pankkikortilla ja automaatilla sählätessä ja lopputuloksena pyöriä saatiinkin käyttöön yksi liian vähän. Herrasmiehet eivät halunneet pistää mua hölkkäämään vaan tarjosivat seuraa jalkapatikkaan seuraavalle bussille.
What a day it was! Kaiken kaikkiaan huippupäivä, peli tarjosi koko rahan edestä jännättävää ja saatanpa joskus lähteä ihan vapaaehtoisesti uudelleenkin mukaan ;)
1972 Chelsea squad - Blue is the Colour
Villeintä lämmittelyä tarjosi tosifanien kantapaikka stadiumin kupeessa, jossa tunnelma oli kyllä kuin villissä lännessä. Paikka oli tupaten täynnä, ikkunat huurussa ja sisällä vain virallisen fanijärjestön jäseniä mutta suomalaista henkkaria mahduin itsekin mukaan. Täältä oli suorastaan helpotus päästä ulos ja talsia kohti stadiumia. Mulla oli kuitenkin jatkuvasti kylmä Englannissa ja automaationa vedinkin hanskoja käteen ja pipoa päähän heti kun mahdollisuus tuli. Muutama sekuntia myöhemmin nainen tulee mun luokse heiluttaen sitä älä missään nimessä hukkaa tätä -lipun kanssa. Vaikka halusin vain vajota maan alle, nappasin kortin naiselta, huikkasin kiitokset ja lähdin porhaltamaan eteenpäin naama punaisena. Olin aika kilttiä tyttöä sen illan ajan lippujnhankkijalle, joka onneksi ei kuitenkaan ripittänyt minua, kävihän onni onnettomuudessa. Itse stadioni oli aivan huikea. 40 000 äänekästä katsojaa piti tunnelmaa yllä ja Chelsea rökittikin Stoken maalein 2-1 ja Miken naamalla ollutta onnellista virnistystä ei olisi pyyhkinyt mikään.
Pelistä lähdettyämme päätimme pyöräillä myös illalliselle. Citybiket kun ovat lähes ilmaisia kulkuneuvoja ja tietyissä tilanteissa myös paljon nopeampia kuin julkisella liikenteellä liikkuminen. Jotain meni kuitenkin vikaan pankkikortilla ja automaatilla sählätessä ja lopputuloksena pyöriä saatiinkin käyttöön yksi liian vähän. Herrasmiehet eivät halunneet pistää mua hölkkäämään vaan tarjosivat seuraa jalkapatikkaan seuraavalle bussille.
What a day it was! Kaiken kaikkiaan huippupäivä, peli tarjosi koko rahan edestä jännättävää ja saatanpa joskus lähteä ihan vapaaehtoisesti uudelleenkin mukaan ;)
1972 Chelsea squad - Blue is the Colour
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti