Aika avata työkuvioita tällä suunnalla! Tilanne on vielä hieman sekava ja valitettavasti ei vakiinnu vielä hetkeen, mutta vaikka unelmaduunia en vielä teekään, voin luultavasti parin vuoden päästä katsoa taaksepäin ja nauraa tälle elämää suuremmalle räpiköinnille mitä tällä hetkellä suoritan. Mikäli olet fysioterapeutti ja muuttamassa Ausseihin, tässä on hyvin realistinen kuva prosessista.
Teen tällä hetkellä kaksoiskamppailua; yritän saada samanaikaisesti sekä fysioterapeutin että kuntosali- / ryhmäliikuntaohjaajan paperit kuntoon. Fysioterapeutin rekisteröinti on tietenkin prioriteetti sen ollessa päätyöni. Jumppapirkkoiluun en ole käynyt mitään täällä hyväksyttävää peruskoulutusta, joten sen ammatin joudun ikäänkuin opiskelemaan alusta. Siitä tulossa oma juttunsa myöhemmin.
Oletin näiden rekisteröintiprosessien olevan paljon helpompia ja nopeampia kuin ne todellisuudessa ovat. PÄÄÄM! Siinä tein ensimmäisen virheen. Selvitin Suomesta käsin perusteet fysioterapeutin ammattinimikkeen rekisteröinnille Ausseissa; Sisältää paperisotavaiheen, kirjallisen ja käytännön kokeen, maksaa 7000AUD. Helppo homma, aletaan sitten töihin kun maahan saavutaan! Myöhemmin tarkemmin asioita selvitellessäni huomasin, että olisin voinut tehdä 2/3 tästä prosessista jo Suomesta käsin, tosin olisin joutunut lentämään Lontooseen testejä varten. Rauhoittelin itseäni kuitenkin sillä, että olen tehnyt kahta työtä ja muuttanut maailman toiselle puolelle, en olisi pystynyt venymään enää tähän prosessiin ajautumatta burnoutiin.
Ensimmäisen rekisteröinnin osuuden läpäistyäsi saat Interim Certificaten, jolla pystyt hakeutumaan töihin jo ennen kun saat täyden rekisteröinnin AHPRAlta (vastaa Suomen Valviraa). Tällöin voit tehdä töitä valvonnan alla (aiheesta lisää täällä). Yksityiset klinikat kuitenkin vaativat osittaista rekisteröintiä ja valitsin lähteä tälle polulle.
Pieniä mutkia on ollut matkassa. Ensimmäinen este tielläni on ollut englannin kielen kokeet. Jos tutkintosi ei ole englannin kielinen, joudut todistamaan kielitaitosi valitsemallasi testillä. Lähdin tekemään IELTS Academic-testiä, josta AHPRA vaatii, että saat arvosanaksi 7 puhumisesta, kirjoittamisesta, kuuntelusta ja luetun ymmärtämisestä, parhaan arvosanan ollessa 9. Ensimmäisellä kierroksella reputin kirjoittamisen puolella arvosanalla. En ollut mikään neropatti englannissa enää lukiossa ja kirjoitin C:n. Luotin kuitenkin lähes viiden vuoden englanninkielisen parisuhteen kannattelevan taitojani ja sainkin muista osioista huippuhyvät arvosanat. Paikkasin kolhun saaneen itsetuntoni ja hain lisää tietoa testistä ja keinoista, joilla sen saisin läpi. Kuulin tapauksista, joissa kandidaatti on tehnyt IELTSin VIISI kertaa, aina reputtaen kirjoittais-osion. Se en tulisi olemaan minä. Kaksi viikkoa kirjoitin esseitä joka päivä ajastimen kanssa, Mike tarkisti ja antoi vinkkejä parantaa kirjoittamistani. Uusin testin viikko sitten ja edelleen odotan suurella jännityksellä tuloksia.
Seuraava iso koitos onkin nyt siis kirjallinen koe on maaliskuun alussa. Siinä vastaan 120 monivalintakysymykseen 30 case-tapauksesta tietokoneella, kaksi minuuttia aikaa per kysymys. Vähintään 50% tulee saada oikein, enemmänkin mikäli kandidaattien taso on korkea. En stressannut tästä kokeesta aiemmin, sehän vaikuttaa helpolta ainakin vanhoihin kysymyksiin pohjaten, samoin kurssikaverini läpäisi sen ensi yrittämällä vuosia sitten.
Viikko sitten alkoi kuitenkin luotto koemenestykseen murentua, kun aloin saada sähköposteja muilta kandidaateilta. Suurin osa oli hyvin huolissaan kokeen läpäisystä ja apuja pyydettiin laajalti. Päädyin osaksi opiskelurinkiä, jolla on nyt sekä Facebook että WhatsApp-ryhmä sekä Skype-tapaamisia viikonloppuisin. Asioita kaivellessani enemmän päädyin myös liittymään mentor-porukkaan, joka koostuu vapaaehtoisista ulkomailta koulutuksensa saaneista fysioterapeuteista, jotka ovat siis menestyksekkäästi nyt Australian rekisterissä.
Case kysymyksiä lueskellessani rupesi minunkin kurkkuani kuristaa. Osaan arvelin pystyväni vastaamaan helposti mutta osaa kysymyksistä en edes ymmärtänyt. Kysymyksiin verikaasuanalyyseistä, emäs-happotasapainon tuomista muutoksista ja teho-osaston piuhoissa olevasta potilaan mobilisoinnista en osannut vastata. Oliko meillä JAMKissa edes opeteltu niitä? Hämärä muistikuva on kystisen fibroosin tyhjennyshoidoista...ehkä... Hieman tullut kirottua, ettei näiden asioiden opiskelu juuri kiinnostanut ammattikorkeassa. Plus siitä on yli 5 vuotta! Monet asiat kuitattiin ajattelemalla, että "en tule tekemään sairaalassa/neuron alalla töitä, ei tarvitse muistaa näitä enää koulun jälkeen". Jepjep.
Nyt alan hahmottaa mitä en osaa. Siitähän on hyvä lähteä liikkeelle, eikös? Sinänsä onni, ettei tammikuussa mulla ole juurikaan vuoroja sairaalalla, sillä kerkeän ainakin opiskella! On vaan tehtävä kurinpalautus itselle, liimattava perse penkkiin vaikka kuinka ulkona paistaisi aurinko ja alettava systemaattisesti lukea. Erityisesti hengitys- ja sydän fysioterapian faktojen koluaminen tuo varmasti helpotusta myös töissä. Uuden oppiminen on aina positiivista! Sitä yritän itselleni kovasti hokea vaikka kovalevy tuntuisi olevan kuinka täynnä uusia asioita :D
En enää uskalla luottaa siihen, että tällä koulutuksella, tietämyksellä ja kokemuksella ratsastan tulevista koitoksista läpi liput liehuen. Täällä kilpailu on kovaa ja tulijoita riittää. Pelkällä hyvällä CV:llä tai suomalaisten maineella ei enää pärjää vaan on itse tehtävä paljon töitä. Mitään ei voi ottaa itsestäänselvyytenä ja kaikesta on aina selvitettävä pienetkin yksityiskohdat. Ihan kuin olisin laivan kapteeni vierailla vesillä. Yritän parhaani mukaan väistellä karikoita ja ohjata laivan turvallisesti satamaan.
Tämän vuoden tavoite on saada rekisteröinti päätökseen. Paineet on kovat mutta tiedän, että minulla on edellytykset saavuttaa tämä tavoite. Siispä pänttäämään!
-S
Teen tällä hetkellä kaksoiskamppailua; yritän saada samanaikaisesti sekä fysioterapeutin että kuntosali- / ryhmäliikuntaohjaajan paperit kuntoon. Fysioterapeutin rekisteröinti on tietenkin prioriteetti sen ollessa päätyöni. Jumppapirkkoiluun en ole käynyt mitään täällä hyväksyttävää peruskoulutusta, joten sen ammatin joudun ikäänkuin opiskelemaan alusta. Siitä tulossa oma juttunsa myöhemmin.
Oletin näiden rekisteröintiprosessien olevan paljon helpompia ja nopeampia kuin ne todellisuudessa ovat. PÄÄÄM! Siinä tein ensimmäisen virheen. Selvitin Suomesta käsin perusteet fysioterapeutin ammattinimikkeen rekisteröinnille Ausseissa; Sisältää paperisotavaiheen, kirjallisen ja käytännön kokeen, maksaa 7000AUD. Helppo homma, aletaan sitten töihin kun maahan saavutaan! Myöhemmin tarkemmin asioita selvitellessäni huomasin, että olisin voinut tehdä 2/3 tästä prosessista jo Suomesta käsin, tosin olisin joutunut lentämään Lontooseen testejä varten. Rauhoittelin itseäni kuitenkin sillä, että olen tehnyt kahta työtä ja muuttanut maailman toiselle puolelle, en olisi pystynyt venymään enää tähän prosessiin ajautumatta burnoutiin.
Ensimmäisen rekisteröinnin osuuden läpäistyäsi saat Interim Certificaten, jolla pystyt hakeutumaan töihin jo ennen kun saat täyden rekisteröinnin AHPRAlta (vastaa Suomen Valviraa). Tällöin voit tehdä töitä valvonnan alla (aiheesta lisää täällä). Yksityiset klinikat kuitenkin vaativat osittaista rekisteröintiä ja valitsin lähteä tälle polulle.
Pieniä mutkia on ollut matkassa. Ensimmäinen este tielläni on ollut englannin kielen kokeet. Jos tutkintosi ei ole englannin kielinen, joudut todistamaan kielitaitosi valitsemallasi testillä. Lähdin tekemään IELTS Academic-testiä, josta AHPRA vaatii, että saat arvosanaksi 7 puhumisesta, kirjoittamisesta, kuuntelusta ja luetun ymmärtämisestä, parhaan arvosanan ollessa 9. Ensimmäisellä kierroksella reputin kirjoittamisen puolella arvosanalla. En ollut mikään neropatti englannissa enää lukiossa ja kirjoitin C:n. Luotin kuitenkin lähes viiden vuoden englanninkielisen parisuhteen kannattelevan taitojani ja sainkin muista osioista huippuhyvät arvosanat. Paikkasin kolhun saaneen itsetuntoni ja hain lisää tietoa testistä ja keinoista, joilla sen saisin läpi. Kuulin tapauksista, joissa kandidaatti on tehnyt IELTSin VIISI kertaa, aina reputtaen kirjoittais-osion. Se en tulisi olemaan minä. Kaksi viikkoa kirjoitin esseitä joka päivä ajastimen kanssa, Mike tarkisti ja antoi vinkkejä parantaa kirjoittamistani. Uusin testin viikko sitten ja edelleen odotan suurella jännityksellä tuloksia.
Seuraava iso koitos onkin nyt siis kirjallinen koe on maaliskuun alussa. Siinä vastaan 120 monivalintakysymykseen 30 case-tapauksesta tietokoneella, kaksi minuuttia aikaa per kysymys. Vähintään 50% tulee saada oikein, enemmänkin mikäli kandidaattien taso on korkea. En stressannut tästä kokeesta aiemmin, sehän vaikuttaa helpolta ainakin vanhoihin kysymyksiin pohjaten, samoin kurssikaverini läpäisi sen ensi yrittämällä vuosia sitten.
Viikko sitten alkoi kuitenkin luotto koemenestykseen murentua, kun aloin saada sähköposteja muilta kandidaateilta. Suurin osa oli hyvin huolissaan kokeen läpäisystä ja apuja pyydettiin laajalti. Päädyin osaksi opiskelurinkiä, jolla on nyt sekä Facebook että WhatsApp-ryhmä sekä Skype-tapaamisia viikonloppuisin. Asioita kaivellessani enemmän päädyin myös liittymään mentor-porukkaan, joka koostuu vapaaehtoisista ulkomailta koulutuksensa saaneista fysioterapeuteista, jotka ovat siis menestyksekkäästi nyt Australian rekisterissä.
Case kysymyksiä lueskellessani rupesi minunkin kurkkuani kuristaa. Osaan arvelin pystyväni vastaamaan helposti mutta osaa kysymyksistä en edes ymmärtänyt. Kysymyksiin verikaasuanalyyseistä, emäs-happotasapainon tuomista muutoksista ja teho-osaston piuhoissa olevasta potilaan mobilisoinnista en osannut vastata. Oliko meillä JAMKissa edes opeteltu niitä? Hämärä muistikuva on kystisen fibroosin tyhjennyshoidoista...ehkä... Hieman tullut kirottua, ettei näiden asioiden opiskelu juuri kiinnostanut ammattikorkeassa. Plus siitä on yli 5 vuotta! Monet asiat kuitattiin ajattelemalla, että "en tule tekemään sairaalassa/neuron alalla töitä, ei tarvitse muistaa näitä enää koulun jälkeen". Jepjep.
Nyt alan hahmottaa mitä en osaa. Siitähän on hyvä lähteä liikkeelle, eikös? Sinänsä onni, ettei tammikuussa mulla ole juurikaan vuoroja sairaalalla, sillä kerkeän ainakin opiskella! On vaan tehtävä kurinpalautus itselle, liimattava perse penkkiin vaikka kuinka ulkona paistaisi aurinko ja alettava systemaattisesti lukea. Erityisesti hengitys- ja sydän fysioterapian faktojen koluaminen tuo varmasti helpotusta myös töissä. Uuden oppiminen on aina positiivista! Sitä yritän itselleni kovasti hokea vaikka kovalevy tuntuisi olevan kuinka täynnä uusia asioita :D
En enää uskalla luottaa siihen, että tällä koulutuksella, tietämyksellä ja kokemuksella ratsastan tulevista koitoksista läpi liput liehuen. Täällä kilpailu on kovaa ja tulijoita riittää. Pelkällä hyvällä CV:llä tai suomalaisten maineella ei enää pärjää vaan on itse tehtävä paljon töitä. Mitään ei voi ottaa itsestäänselvyytenä ja kaikesta on aina selvitettävä pienetkin yksityiskohdat. Ihan kuin olisin laivan kapteeni vierailla vesillä. Yritän parhaani mukaan väistellä karikoita ja ohjata laivan turvallisesti satamaan.
Tämän vuoden tavoite on saada rekisteröinti päätökseen. Paineet on kovat mutta tiedän, että minulla on edellytykset saavuttaa tämä tavoite. Siispä pänttäämään!
-S
Wuhuu! Vaikuttaa ihan hyvältä, motivoituneisuutesi ( mikä sana ) ja päättäväisyytesi avulla saat kokeen tehtyä, jo se että olet verkostunut muiden osallistujien kanssa ja teette yhteistyötä on mahtavaa. Täytyy myöntää, että ikimaailmassa en olisi voinut kuvitella rekisteröitymistä ihan noin hankalaksi.
VastaaPoistaAurinko ja lämpö antavat varmaan kuitenkin puhtia opiskeluun ja koko ihana perhe siellä on sun tukena.
Tsemmppiä!
Kiitos Eija, jostain syystä näin tämän kannustusviestin vasta nyt :o Mulla on täytynyt tehdä aika iso asennemuutos ja hyväksyä se, että täytyy vaan suorittaa se mitä eteen tulee parhaalla mahdollisella tavalla systeemin kritisoinnin sijaan. Näin elämästä on tullut vähän helpompaa :)
Poista